keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Jouluntunnelmia..

Alkuun kaikille kiitos ihan hirveästi jouluntoivotuksista. Niitä tuli todella paljon. Määrä yllätti kyllä ihan täysin.


Joulun aikaan täällä on saatu nauttia ihanista maisemista. Pakkanen ja lumi on maalannut maisemat kuin postikortissa..

 


Kyllä lepää sielu näissä maisemissa, jotka on ihan omalta portaalat napsittu. Ei ole kaupungin hälyä, ei autojen ääntä..Koirat haukkuu jossain kaukaisuudessa, mutta muuten on ihan hiljaista..ah..kyllä maalla on mukavaa <3

Meillä oli tänä vuonna joulukuusi muovinen. Lumen paljous ja aattoa ennen olleet megapakkaset ei houkutellu meitä aidon kuusen hakuun. Onneksi oli hätä vara aitassa..


Koristeina pääasiassa punaista ja kultaa..Ihania vanhoja mummojen vanhoja lasipalloja ja kelloja. Isomummoni itsetekemä tonttu. Se koriste joka on kaikista rakkain..kuuseen löyty myös aatonaattona just passelisti herramehtäläisen mummon ja äidin itse tekemiä koristeita.




Lahjuksia tuli siinä määrin, että ihan hävettää..onko meidän porukka todellakin ollut näin kiltti.. :O Tuli se kauan kaivattu "soudastriimeri", hackmannia, 3d lasit telkkarin katteluun, elokuvia, lämpimiä vaatteita ja sukkia.. yksi nousi minulla kuitenkin yli muiden. Nyt mulla on mattoon yhteensopivat patalaput..


Jesssssss...näitä en varmaan raaski ikuna edes käyttää :D

Meillä kun on joulu ähkystä nyt selvitty alkaa huomenna kakkuähky :D olis taas yhet syntsät..tällä kertaa allekirjoittaneen..

Mitenkäs teidän joulu on mennyt? Tuliko paljon lahjoja?

Ihanaa Tapanin päivää kaikille!!!

10 kommenttia:

  1. Kaunis on kuusi, vaikka "hätävarakuusi" onkin!
    Onnea sinulle huomisen johdosta♥

    VastaaPoista
  2. Aikamoista vilinää oli joulu.Molemmat lapset oli täällä joulun.Tyttären koirat olivat myös joten vilskettä riitti.Nyt jo palailivat kotiin,joten rauhallista taas.Lahjoja tuli sopivasti ja syöty ollaan enemmän kuin tarpeen.

    Ihania talvikuvia.Nyt onkin ihan mahtavat maisemat ulkona.

    Mukavaa tapaninpäivän iltaa ja ihania loppuvuoden päiviä.

    VastaaPoista
  3. Ohhoh, hurjat patalaput! : D

    Ja onnea kovasti jo huomiselle,

    toivottaa Pilvi

    VastaaPoista
  4. Mulla kans yksi rakkaimmista joulukoristeista mummulta saatu pieni vanhanajan tonttu, jonka voi laittaa kuusen oksalle istumaan. Tosin vuosi takaperin koira ehti ottaa sen huiviinsa ja nyt siitä on enää pää jäljellä... Synttärionnittelut jo etukäteen :)

    VastaaPoista
  5. Tuli paljon lahjoja ja syötyä liikaa kaikkea. Yöks. Sen puoleen saa nyt herkut jäädä ja huominen kotimatka saa samalla olla paluu kohtuulliseen arkeen. Kaikissa merkityksissä.

    PALJON ONNEA huomiselle. Tuleekohan elämäsi numerot?

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea vaan!!
    Meillä oli muuten rauhallista,mutta tänään olimme mummulassa ja siellä oli 23 ihmistä ja 3 koiraa,joten huhhuh!!
    Nyt kotona rauhassa ja huominen on vapaapäivä:)

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea synttärinä!!!
    kaunis tuo kuusi, vaikka muovinen onkin. se on joskus ihan ok elämää helpottava ratkaisu, mekin päädyttiin tänä vuonna siihen. ;) just tommosista koristeista tykkään joissa on tunnearvoa ja tarinaa.
    Rentoa oloa sinne :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)