tiistai 8. heinäkuuta 2014

Valoa neulojalle, joka pimeässä tikuttaa..

Mie olen haaveillu sohvan vieressä olevan lipaston päälle jo pidemmän aikaa jonkun näköstä tuikkosta minkä valossa vois sit tikutella, kun päivä pimenee..

Keväällä sitten sain mama mehtäläisen varastoista itelleni lampun tuunattavaksi.
Miun tuunaus into on vaan ollu lievästi hakoteillä viime aikoina.
Tällä viikolla kuitennii iski jonkin sortin pinspiraatio ja lamppuhan sai uutta ulkonäköä ihteensä.



jalka on jottain savi hässäkkää ja varjostin se vasta oliki ihan karmee..
Näytettäköön nyt sit tässä vaiheessa millanen oli ennen..


Tuo varjostinhan tuntui ihan kagaspäällysteiselle, mutta jos se sitä oli niin pirun hyvin oli kyllä muovi kupuun se kiinni saatu.
Tappelin tunnin sen irrotuksen kanssa ja luovutin. Totesin, että vedän sitten päälle, mitä ikinä nyt keksin.

Sithän mie keksin meidän mumitsun vanhan hiirensyömän rommaanin vuosmalliltansa -32.
Silpuksi vaan ja liima-vesi tärkillä kiinni se tuohon.


Jalkaan laitoin kaks puoli teipillä kiinni tuon ihanaisen posliini sydämen.
Sain sen aikaa sitten Bikkeltä, ja nyt se lopulta löyti sijansa..


Mie tykkään ihan höpsönä tuosta lampusta.
Se lienee päivänselvää, muutenhan se ois jo taas kaapinperällä oottamassa uutta pinspistä..
Käs työ senkkini kiittää ja kumartaa nyt näkee pimeessäkin tikutella menemään :D
Siis minä, ei senkki :D



19 kommenttia:

  1. Mahtava pinspiraatio - kyllä kelpaa tikutella<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti..kyllä tuunailu on mukavaa, ihan potuttaa kun jääny niin vähälle tuo tuunailu vaikkis sata rojektia oottas tuolla toteutumistaan..jahka se tästä piristys tämä homma :D

      Poista
  2. Just kun pääsit sanomasta ettet oo pitkään aikaan tuunaillu niin sitten se inspis iski:) Ja niin vaan kuoriutui tylsimyslampusta kaunokainen,ei oo sun taidot ruostuneet vaikka tikutteluun ootkin männä aikoina enempi keskittynyt:) Kelpaa tuon valossa kutoa...
    Minäkin sitten päätin tässä kutomisen opetella,kirjoneuletyynynpäällistä olen tekemässä,saas nähdä onnistuuko vai tuleeko sutta ja sekundaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nonniin..melko haastavan työn otit sit harjottelu työksi? vaan kyllähän se siulta onnistuu kun oot niin pätevä tekemään kaikkee muutakin.
      Muistat vaan sitten huolellisen liotuksen, venytyksen, pingotuksen ja tarvittaessa prässäyksen.

      Poista
  3. Tulipas lampusta kaunis ja jos se vielä valaiseekin, niin se on jo plussaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lamppu antaa semmosta kivaa epäsuoraa valoa, mitä mie just kaipaankin. ja ei oo kiva jos kauheen kirkas on se valo kun telkkariakin neuloessa tulee usein katottua.

      Poista
  4. Aivan huippu upee tuunaus, empä oo ennen nähnytkään lampunvarjostinta tehtynä kirjansivuista, hieno:))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti.
      mie joskus näin sellasen ison kattovalon vanhoilla lehdillä päällystettynä. sekin oli kiva..

      Poista
  5. Siitä tuli tosi hieno!! Ihan oikeesti tykkään.

    VastaaPoista
  6. Kelpaisi kyllä minullekin. Hieno!

    VastaaPoista
  7. Tuli todella hieno lamppu. Joskus ei millään löydy mieluista varjostinta, joten tuohan olisi kätevä tapa tuunata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mieki tykkäsin tuon varjostimen muodosta ennestään. ei perinteinen pyöreä vaan tommonen soikula joka on kuitenki pyöreä :D sellanen litteen mallinen..

      Poista
  8. Kiva tuli lampusta! Teilläpäin sanotaan, että tikuttaa ? En ole kuullutkaan aikaisemmin tuota, kuin täällä blogissa (?)
    Nyt on ollut mullakin niin kauan kun oon tehnyt mitään käsitöitä, jotta alkaa tehä mieli jotain tekemään, mut en oo vielä keksinyt sopivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. miulla taas ideoita pursuaa koko ajan. ei kerkee neuloa niin paljon kun mieli tekis.
      tuo tikuttaminen on kaiketi joku slangi sana täällä bloggari piireissä :D

      Poista
  9. Siis niin mahtava postaus, nauroin noille sun sanoille :) lampusta tuli kyllä hieno! Kyllä tuon tuikkosen alla voi mukavasri tikutella :)

    Ihanaa päivää ♡

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)