Minä olen iloinen läski,Oletko sinä??

Luin tänään Anna-Leena härköseltä taas loistavan kolumnin.

Se oli niin loistava, että kopioin sen tänne.

Olen ollu aikeissa kirjottaa tänne samaisesta aiheesta, mutta koska tässä tekstissä tiivistyy kaikki mitä ajattelen, niin en viitsi alkaa itse raapustelemaan samanlaisia tuntoja.

"Kuulin uutisen, jonka mukaan Suomessa suunnitellaan taas jotain holhousohjelmaa ylipainoisille ihmisille. Lihavat tyypit ovat kuulemma vastuussa läskeistään myös yhteisölle.

Eivät ole. On jokaisen oma asia, miltä näyttää. Jos haluaa syödä itsensä ennenaikaisesti hautaan, se ei kuulu kenellekään. Kaikki eivät halua pidentää elämäänsä.

Jokin aika sitten pyöri televisiossa ohjelma nimeltä Rakas, sinusta on tullut pullukka! Siinä oma mies tai vaimo toimii laihduttavan pullukan valmentajana. 

Laihduttavat henkilöt olivat lähteneet mukaan vapaaehtoisesti, mutta silti asetelma oli hirveä. Eräs nainen tilitti kameralle: ”Eniten mä vihaan sitä ku se hokee mulle koko ajan että jaksaa jaksaa! Eikö se mitään muuta keksi?”
 

Sanon nyt ihan suoraan, että vihaan liikuntaa. Yhä edelleen lenkkivaatteitten päälle vetäminen aamulla tuntuu tolkuttoman raskaalta. Yhä edelleen pallojumpan samat liikkeet latistavat mielen. 

Se myönnettäköön, että lenkin jälkeen on aina hyvä olo. Kun näkee suihkun jälkeen peilistä raikkaana punottavan naamansa, ei kadu lenkille lähtemistä.

Pallojumpan jälkeen olo on taas vähän kuin imuroinnin: että piti taas käydä tämä sama paska läpi.
 

Miksi sitten liikun? Koska ammatissani lihakset, erityisesti hartiat, menevät muuten täysin jumiin. Tulee kaikenlaisia särkyjä, ja ryhti lysähtää. Suvussamme on osteoporoosia, ja siksi luita täytyy rasittaa.

Tajuan olevani onnekas, koska saan harrastaa liikuntaa virkeänä aamulla.

Mutta voi niitä raukkoja, joita painostetaan lenkille tai salille kahdeksantuntisen työpäivän jälkeen, kun haluaisi vain retkahtaa sohvalle kaukosäätimen kanssa!
 

Maratonia en juoksisi koskaan. Mitä sillä yritetään todistaa? Että ollaan parempikuntoisia kuin naapuri? Että ollaan periksiantamattomia luonteita? Että ollaan vielä hengissä?

Myös käveleminen ilman selvää päämäärää on hullun hommaa. ”Iltakävely.” Voiko olla tylsempää ideaa? Vangit kulkevat ringissä ilman päämäärää.

Ajatus personal trainerista kammottaa. Että pitäisi vielä maksaa siitä, kun joku orjapiiskuri hokee korvan juuressa sitä ”jaksaa jaksaa”?

Monien liikuntainnostus tyssää jo koululiikuntaan. Itse olin aina hiihtokilpailuissa joko viimeinen tai toiseksi viimeinen, vaikka hiihdin verenmaku suussa.
 

Jokaisella on oikeus olla liikkumatta ja reilusti lihava, jos huvittaa. Kauko Röyhkä kirjoittaa romaanissaan Magneetti:

”Oikeastaan Martti ei ollut edes kunnolla lihava vaan lihavan ja normaalin välimuoto, siis sellainen joka haluaisi että sitä pidetään normaalina ja jota kohteliaasti pidetäänkin, mutta joka kuitenkin kaikkien mielestä on vähän ylipainoinen. Kunnolla lihavat pääsevät helpommalla kuin tuollaiset vaa’ankielet. Ne voivat reilusti laskea leikkiä omasta ulkomuodostaan, mutta vaa’ankielet ovat turhamaisuudessaan herkästi loukkaantuvia ja hermostuneita.”

Ihan hyvä pointti.
 

Eräs ystäväni väsyi kuuntelemaan äitinsä valitusta ylipainostaan.

– Joko laihdutat tai lopetat marinan, ystäväni sanoi tiukasti. – Ja jos päätät olla läski, ole sitten iloinen läski!

Ite olen yrittäny olla valittamatta ylipainostani.

KERTOKAA tutut ihmeessä jos siitä valitan. koska minun nimenomainen tarkoitukseni tässä elämässä on olla ILOINEN LÄSKI!

Teksti siis lainattu TÄÄLTÄ! 

Peeäs:Kuvat napsittu äitienpäivänä. NYT vasta meillä noita leskenlehtiä pukkailee..taidan asua sittenkin vyöhykkeellä kuusi enkä kolme :D