maanantai 12. toukokuuta 2014

Höttösmöttöstä!

Äitienpäivä tuli ja meni.
Ja olihan kuulkaas ihana äitienpäivä.
Mie sain aamulla kukkia, korttia ja täytekakkua.
Päivällä sitten päästiin seisovaan pöytään ja konserttiinkin vielä.

KIITOS ihanille Mehtäläisille <3

Asiasta kanatalouteen..Päivittelin jokunen postaus takaperin jotta miun langankulutuslista on ihan retuperällä. Korjaan asian nyt esittelemällä viimeisen huhtikuun aikana valmistuneen neuleeni.


Niistä Katilta tulleista jämälangoista, siitä isosta kerästä valmistui tämä Tunika, mekko, paita mikä lie..miulla se kulkee nimellä"höttömöttönen".


Ohjetta sovelsin reilulla kädellä.
Toisin sanoen. eipä voi enää oikeen sanoa, että olis tullu ohjeen mukaan tehtyä :D
Ensinnäkin alkuperäsessä ohjeessa on vee kaula-aukko.
Tein suoran.
Toisekseen tuonne helmaan piti tulla lisäyksien kohtaan semmoset reiät.
Jätin ne kokonaan pois..
Tissiosakin ois pitäny jättää reilu 5 centtiä lyhyemmäksi, mutta koska en omista tökkötissejä niin pidensin sit sitäkin.
Pituus ois ollu sen ohjeen mukaan tohon navan alapuolelle. Tein senki pidempänä.
Eli en oikeestaan muuta ottanu ohjeesta kun alotus silmukat :D

Paita siis neulottu miehustan yläosasta yhtenä kappaleena.


HÖTTÖMÖTTÖNEN:

Lanka:Sekalaisia jämiä vahvuudeltaan noin seitsemän veljestä
Puikot:4 ja 7
Menekki:353g


Nyt tää laittaa jalan toisen eteen ja lähtee pihalle lankuttamaan..jeah. menin ja höyrähdin kuntoiluun.
Nyt meillä lankutetaan 30 päivän haastetta menemään.. ;)

peeäs: Voisko joku ihana hommata miulle semmosen kesto sponssi sopimuksen noiden reinojen kanssa. Jouluna saadet reiskat alkaa olla nuokin aika kulahtanutta tavaraa..
Vai pitäsköhän opetella kulkemaan jossain toisissa kengissä??

*Oli PAKKO laittaa robovarmenne päälle vaikka mie sitä vihaankin, Vituttaa nuo reilu 60 roskapostia päivässä, koittakkee kestää :) *

25 kommenttia:

  1. Oi mikä ihana höttömöttönen ihan nimeä myöten ihana.
    Eihän parempia jalkineita olekkaan kuin Reinot ja Ainot, miekin laitan Reiskat jalkaan kun lähdemme viikonloppuna hautajaisiin, koitan ennen kirkkoon menoa muistaa vaihtaa avokkaisiin:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mie kanssa kulen reinoissa ihan joka paikkaan. omissa häissäkin piti reinoissa loppuillasta talsia menemään :D on ne niin mukavat :D

      Poista
  2. No kiva on kyllä tuo höttömöttönen ja ihanasti esitelty ;)

    VastaaPoista
  3. Siitähän tuli kiva, rento, eikä puristele! Terveisin yksi aino-tallaaja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no tämä malli ei kyllä totisesti puristele pallejaaa,se ooon taivaallista ralliiaaaa..eikös semmonen laulkin ole?

      Poista
  4. Ihaant kuvat....varsinkin tuo toiseksi viimeinen..:D

    VastaaPoista
  5. Mukavan näkönen vaate ♥ Tuo olis ihana kesällä puuvillalangoista tehtynä. Olis kiva tietää mitä ohjetta sovelsit tähän (ei muuten, mutta haluaisin tehdä samantapaisen itselleni ) =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ohje on dropsin sivuilta tulostettu. mie aina jätän sen ekan sivun tulostamatta koska siinä ei ole mitään oleellista(muuta kun se mallin nmero ja kuva :D ) niin eihän miulla sitä mallia enää ole tiedossa. Mutta miulla ois siulle vaikka sähköposissa laittaa tuo miun oma ohje jos sen huolit?

      Poista
    2. Kiitos, taisin löytää sen tuolta dropsin sivuilta. Muokkasit varmaan Nadine-mallista =) Kyllähän minä ohjeen huolin, tottakai. Eipähän tarvi sitten itse niin paljon pähkäillä, sillä olen tosi surkea näissä neulomishommissa. Se osoitteeni on sudemi@luukku.com

      Poista
  6. Vimosen päälle ihastuttavaa mannekeerausta :) !!! Ja höttömöttonen on super!

    VastaaPoista
  7. Voi kun ihana, tykkään kovasti !
    Ja nuo tossut on piste IIn päälle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minäkin tykkään ja kiva kun sinäkin :) kiitos!

      Poista
  8. Oi minkä ammatti mallin maailma on sinussa menettänytkään!
    Nauratti kauheasti nuo sun kaksi viimeistä poseerausta :D
    Viimeisessä oot kuin AC/DCn kitaristi konsanaan...

    Mukavan rento höttömöttönen!
    Ja nyt pari päivää Reinoiltuani voin todeta, että ymmärrän hyvin mieltymyksesi ko. tossuihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TODELLA ammattimaisen mallin siis XD hahahahahaha..
      ja reinot on kyllä ihan ehottomat. minen muita suostu pukemaankaan ennee..

      Poista
  9. Niin siisti kotiasu, ja aivan mahtikset poseeraukset! :D <3
    Mä otin anonyymi-kommentointi mahdollisuuden pois juuri tuosta roskapostisyystä. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu anonyymi kommentointia en vielä pysty tosiaankaan poistaa kun olen siinä salainen neuleystävä vaihdossa mukana. kokeillaan nyt tätä robottia viikko kaks ja katotaan mitä sitten tapahtuu.

      Poista
  10. Pistit sitten baletiksi! :D Jostain syystä sain tuosta mielleyhtymän esiliinasta, helmatkin on sopivan liehuvat käsien kuivaamista varten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no baletiksihan se näköjänsä meni. kyllä meitä nauratti noita kuvia ottaessa :D

      Poista
  11. Hieno mekko :) Mulla autto se, että otin anonyymien kommentoinnin pois, silloin ei tullut yhtään roskapostia. En ole nyt katsonut tilannetta :)
    Sun täytyy tehä reinotehtaalle jatkuva tilaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mie olen vielä ensi kuun ajan tuossa salainen neuleystävävaihdossa mukana. siinä ehtona on että kommentointi on sallittua kaikille jotta salainen ystäväni voi jättää anonyymi komennttia minulle ja minä taas omalle parilleni.

      Poista
  12. Mukavan näköinen tunika, poseeraukset on mainoita. Roskapostia tunkee nykyään paljon, laitoin myös sanavahvistuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia. Poseeraukset ehdottomasti tämän puseron parasta antia :D roskapostin määrä on näköjään ihan hillitöntä vähän jokaisella bloggaajalla.

      Poista

Kiitos kommentistasi :)