sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kesä kenkuleita..

Tein tuossa juuri elämäni ensimmäisen kenkä tilauksen netinkautta.

Oon aina ollu kamalan skeptinen kenkien hankkimiseen netistä.
Meille materiaalilla on merkitystä ja hankimme kengät tarpeeseen, ei sen takia, että "halusin kun näytti hyvältä eli heräte ostoksia kenkä asioissa ei meillä ostella".
Tärkeänä olen myös pitänyt, että saan kokeilla kenkiä paikanpäällä.

Valkkaamisen jälkeen päädyin kokeilemaan footwaytä.

Syynä hintatakuu,180 päivän palautusoikeus,0€toimitus ja palautus.

Perhe mehtäläisen TARPEESEEN valikoitui seuraavia kenkiä:

Isompi mini on hyvin tietoinen kenkä valinnoistaan.
Uusia menopelejä oltiin vailla ja hän valitsi itse "skeittari tyyppiset" dc shoesit.


Pienemmälle minille valikoitui remmisandaalit.
Merkkinä entuudestaan minulle tuntematon gulliver.
Minillä nyt siis adidakset lenkkarina,nämä,balleriinat ja kumpparit. 
eikös ne riitä kesäksi yhden lapsen tarpeisiin??

 
Itselle laitoin tilaukseen uudet balleriinat.
Tarpeeksi neidit, tarpeeksi rouheet että ilkee liikkua ihmistenki ilimoilla.
En hirveemmin arkena kuljeskele koroissa, joten tasapohjaiset tuntui luontevimmilta.

Hintaa kengille tuli kaikenkaikkiaan 140€ paikkeille..
.........................

Meillä oli hakusessa herra mehtäläisen kanssa ostaa itselle kunnon vaelluskengät.
Niitä emme valitettavasti footwayn valikoimista löytäneet.
Härkilän kengät olisi lähteneet justiinsa tilaukseen jos niitä olisi siellä ollut.
Samaten jäiun kaipaamaan vaelluskenkiin ylipäätänsä suurempaa tuoteselostetta.
Niitä kenkiä ostaessa ainakin meille on tärkeää tietää onko tuotteessa cortex vai muovipäällyste.

Muutoin tilauksen tekeminen oli todella nopeaa ja helppoa.
Rekisteröityminenkään ei tuottanut ongelmia kuten joidenkin firmojen kohdalla tuottaa.
SUOSITTELEN ainakin tähän asti.

Nyt jäädäänki odottelemaan tilauksen saapumista.

Olettekos te tilanneet netistä kenkiä?
ja jos olette niin mistä?
Mitä sanotte meidän kengistä?


*postaus sisältää mainoksen*

11 kommenttia:

  1. Minä en ole vielä uskaltautunut kenkiä netistä tilaamaan, vaikka kenkähullu olenkin;) Mulla on ongelmajalat ja inhoan sitä palautusrumbaa. Balleriinat on rock;)
    Aurinkoisia kevätpäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no sen takia miutakin arvelutti. kattellaas mitä tulmean pitää, pääsenkö siulle kokemuksen syvällä rintaäänellä suosittelemaan..

      Poista
  2. Oi, siellä aatellaan jo kesään saakka, vau! Hyvännäkösiä kaikki!

    Samaisesta puljusta tilasin omat tohtorini. Lapsille en oo vielä uskaltanu ostaa netin kautta, jotenkin sen sortin veivausta aina se kokeilu ja kaikki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ja kyllä..pikkuhiljaa pakko laitella katseet kesään..

      Poista
  3. Toivottavasti nuo teidän DCt ovat kevyemmät kulkea, kuin ne, jotka ostettiin jokin aika sitten meidän pojalle... Vaikka hienot olivatkin, jäivät käyttämättä juuri tuon käyttöraskauden vuoksi. Tästä lähtien vain Adidasta meille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aa..meillä ekaa kertaa hommattiin nyt tollaset dct. koska kavereillakin on :) adidaksia meilläkin ollu tähän asti.

      Poista
  4. Tilasin kerran netin kautta kengät. Eivät sopineet. Sitten ne jäivät vielä työkiireitten takia palauttamatta, kun siihen aikaan postikin oli jossain ties missä. Lopulta lahjoitin ne muistaakseni jonnekin...

    VastaaPoista
  5. Tilasin kerran netin kautta kengät. Eivät sopineet. Sitten ne jäivät vielä työkiireitten takia palauttamatta, kun siihen aikaan postikin oli jossain ties missä. Lopulta lahjoitin ne muistaakseni jonnekin hyväntekeväisyyskirpparille tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :/ harmi..no kattellaas miten miulla onnistuu ja miten koot pitävät paikkansa.

      Poista
  6. Ihanat ballerinat :))

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)