maanantai 8. huhtikuuta 2013

Että mie niin kärsii sain..

Kävin viime viikolla läpi helvetin.
Ei meinannu tulla loppua siitä..tai niin kuvittelin jo ravintola osaston kohdalla.
Herra mehtäläinenkin sanoi, että "hei täähän loppuu kohta"..juu no siitähän se vasta helvetti irtos.

Syyllinen on tämä..


Kävin TOISEN kerran eläessäni tuolla puljussa ja totesin, että kiitos..minä saan samaa kakkaa vähän kohtuullisemmalla kävelyllä lähempääkin kotoa.

Siis millä helvetin lihaksilla ihmiset pystyy tuolla krääsä helvetissä ravaamaan joka kuukausi tai useammin??mie en käsitä..

Tavaroista varmaan osa ihan hyvääkin kamaa, mutta miun pika hipelöinnin tuloksena en ostanu kun muutamia juttuja. Siis ihmettelen suuresti miten voi paistinpannuja ylipäätään valmistaa, jos niitä kuluttajille myydään hintaan 3,90€??eihän sillä saa edes kahvaa kunnon paistinpannuun. otin pannun ja kaaressa lensi ekan paiston jälkeen roskiin. Hirveen hyvät kananmunat sillä kerran paisto..

Joka tapauksessa lisäsin yhden uudenvuodenlupauksen itselleni näin huhtikuussa
EN MENE ENÄÄ IKINÄ IKEAAN!! "I HATE YOU IKEA!!!

Ja sitten niihin ostoksiin..

Ostin meille kylppäriin uudet imukuppi pyyhekoukut.


Imukupit siitä syystä, että methodin kylppäriaine liuotti miun tarralla olevat seinästä irti.
Nää nupit ostin biltemasta ja taishan nuo 1,90€ maksaa..ei siis mikään kallis sijoitus..


Uusin nuppien kunniaksi laitoin joululahjaksi saadut finlayssonit roikalleen..

Nii ja juu..jottei totuus unohtuisi niin ostinhan mie sieltä ikeasta matot.
No ei maksanu kun euron kipale.
Lophdutin itseäni ajatuksella, että ne on sentään tehty egyptissä..
Eli egyptin puuvillaa kumi pohjalla joka on made in china XD

No kestää ne ainakin paikallaan paremmin kun ne virkatut härvelit.


Useammassa blogissa on viime aikoina valiteltu lumentuloa..
Meille sitä ei ole tullut ja allergia alkaa pikkuhiljaa nostella päätään tällä suunnalla..
Varsinkin kun herra mehtäläinen sitä ihan uhallaan edes auttaa..Nostamalla nää tähän nenän eteen keittiön ikkunan alle..


Minua nimittäin vaivaa ERITTÄIN paha varsityökaluallergia.
Jep..sukuvika.periytyvä ja erittäin voimakkaasti tarttuva.
Koska silmiä oikeen kirvelee noita varsityökaluja katellessa vein haravan takaisin liiteriin.. :D

Ihanaa viikkoa..
Tällä viikolla lissee ostoksii viime viikolta :P

34 kommenttia:

  1. Voi sun kanssas. Meidän Ikea on ihan kivenheiton päässä,siis jos on Pitkämäki heittämässä,n. 2 km.
    En ihan jokaviikko siellä ravaa, mutta ihan kelpoista kamaa olen sieltä onnistunut ostamaan,tosin en paistinpannuja. Astioita rippijuhliin ja sillee. Ja namiskuukkelipuolta,suklaata. Pyyhkeet on ihan laatua arkikäyttöön ja lakanat ynnä lamput. Mutta en menekään sinne ruuhka-aikaan, huhhuh niitä bussilasteja joskus lauantaisin!
    Koitahan toipua ja ensiviikolla saat varmaan jo haravan roudata takaisin liiteristä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehe..minen mene enää ja totean samaan hengen vetoon, että never say never. ja harava pysyy liiterissä..sen verran karmee tuo allrgia :D

      Poista
  2. Muistaakseeni tuo Ikea ei kuulu kenellekkään pakollisena osana elämään. :)
    Perhe helvettihän se toki on, mutta ei niiden pitkien käytävien tai edullisten tuotteiden vuoksi. ;) ja kun tarpeeksi viekas on, jättää yläkerran kulkematta ja oikoo alakerrassa. Nimin. Ikea 5 min läpi pikalassan kautta kotiin.
    Ps. Se paistinpannu maksoi ennen 2,5 ja on ollut meillä käytössä pari vuotta. Jamie Oliverit ja hackmannit sai haistaa paskaa ja paloivat loppuun ennen aikojaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu ei tainnu olla sama pannu. ihan täyttä sontaa oli koko pannu..niin oli käppyrällä kun sanonko mikä :D murrrr vieläki suututtaa :D

      Poista
    2. Se on kyllä harmi juttu os niin on käynyt. Mutta meidän luottokauppa siltikin. ;) monet huippuostokset sieltä tehty, muunmuassa edellisen kodin keittiö. Parempaa olen etsiskellytkin. :)

      Poista
    3. nii..no niinko sanoin tuossa blogijutussaki, että onkait siellä hyvääki tavaraa..harmi vaan kun ei oo kummallakaan kerralla miulle sattunu.. :P hienoa että teillä on hyviä kokemuksia :)

      Poista
  3. Onneksi meillä ei ole lähimaillakaan Ikeaa, niin ei tule kiusausta poiketa sinne :)

    VastaaPoista
  4. Minä olen kaksi kertaa käynyt Ikeassa. Ja aika samansuuntaiset ajatukset.
    Jotain pientä on kassiin kertynyt, muuten ihan samanlainen vessan matto :)
    Monet ystäväni käyvät siellä monta kertaa vuodessa.

    VastaaPoista
  5. Onkin aikaa, kun olen tuolla Ikean "ostosparatiisissa " käynyt, En viihdy siellä hulinmassa. On tuo toinen, "sieltä ostetaan, mistä halvemmalla saadaan" kauppa niin lähekkä, että se tyydyttää ostohaluni joita ei niin kovin ole.
    Hyvää viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Tosi on. Ei sieltä voi käväistä hakemassa..koko pulju on kierrettävä.

    VastaaPoista
  7. Eihän tuonne tarvi lenkkeilemään lähteä :)
    Mä olen kerran kiertänyt koko talon silloin kun se tänne tuli, nyt riittää kun menen paikkaan X hakemaan tavaran Y ja pikakassan kautta kotiin, selviän vartissa pihalle jollen jää tonkimaan mitään minnekään....niinkin voi käydä...

    Helevatan hyvä kauppa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meitähän on moneen junaan. miuta ei tuonne enää edes pikareissulle saa :D

      Poista
  8. Hih, samanlaisia tuntemuksia olen saanut kangastukussa, ahdistaa kun kaikkea on ihan liikaa, tulee sokeaksi sille hyvälle ja kauniillekin.
    Ikeassa parasta ovat erilaiset säilytysratkaisut, ehdottomasti! Lokerikot, Antonius-korit jne. Olen ollut myös erittäin tyytyväinen keittiökalusteiiin, meillä on niitä nyt keittiössä, ompeluhuoneen laatikostot ja kaapit, yläkerran suihkuhuoneen kalusteet. Niitä tulee (sitten josku) vielä myös molempiin vessoihin (nimenomaan keittiökalusteita!) ja kodinhoitohuoneeseen ja takkahuoneeseen (kirjakaapeiksi, juu keittiökalusteita...).
    Mies ei suostu Ikeaan kuin tiettyä tuotetta katsomaan (yleensä niitä keittiökalusteita...), enkä itsekään viitsi turhan usein poiketa. Ja täälläkin pätee vanha totuus: hyvää ha halpaa ei useinkaan saa samassa paketissa.

    VastaaPoista
  9. Ikeasta aikas lailla samaa mieltä ja tuota allergiaa periytyy meidänkin suvussa...:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanaa että joku muukin saa ajatuksestakin atoopista ihottumaa :D

      Poista
  10. No jos joku "onnistunut" ostos Ikeasta on tarttunut omiin kätösiin on se kirkas ja ohut liukuestematto, jolla ne virkatut härvelit pysyy paremmin siellä lattialla paikallaan =D Ja en minäkään mielelläni sinne vierailulle mene...

    VastaaPoista
  11. Mulla on välillä vähän samanlainen suhtautuminen tuohon Ikeaan, vaikka kyllä sieltä aina jotain mukaan tarttuu ja kiva on kerran vuodessa siellä piipahtaa :)

    VastaaPoista
  12. Mulla on nykyään vähän samanlaisia ajatuksia tuosta puljusta. Joskus tykkäsin kovastikin, mutta muutaman kiikkustuoli-huonekalun jälkeen (=kerrossänky ja vaatekaappi), en enää osta sieltä mitään isoa missään tapauksessa!

    VastaaPoista
  13. Hahhah, Ikea ei petä koskaan :D mä olen päättänyt olla ostamatta sieltä ikinäkoskaanmilloinkaan mitään valmistekstiilejä, kun lakanoista irtoaa väri ja keittiöpyyhkeistä on unohtunut imu. Muuta ei pysty vannomaan, kun jotain ihan ok huonekaluja sieltä kumminnii saa, ainakin laadukkaampia ko Ellokselta :D Mut kivat koukut oot löytänä Biltemasta!

    VastaaPoista
  14. Sanomatta paras, en ikinä mene, en ikinä, en ikinä. No tulee kuitenkin mukamas tarve mennä, kun halvalla saa jopa alle eurolla jotain härpäkettä...ja loppusumma, aivan huikeissa lukemissa ja jalat maitohapoilla...Minullakin IKEA vain 130 km:n päässä Haaparannalla, mentävä on kun muka halvalla saa. Lähtee se lumi ilman varsityökalujakin. Mukavaa kevään ja allergian odotusta.

    VastaaPoista
  15. Meillä on Ikea nykyään parinkymmenen kilsan päässä tuossa Raisiossa. Ainut aika, jolloin mä sinne pääsen, on lauantai - ja silloin mennään heti aamusta, jotta vältyttäisiin niiltä ruuhkilta. Meidän nuoret hakee sieltä kaikenlaista ja maksumiehiä tarvitaan. Itse en ole sieltä koskaan löytänyt mitään, mitä olen lähtenyt hakemaan. Mutta henkareita, servettejä sun muuta pientä on kotiin kantautunut. Ja se pellavakangaspakka, josta on tarkoitus ommella verhot. Ja joka on ollut siinä Ikean kassissa en enää kehtaa sanoa miten pitkään;)

    VastaaPoista
  16. Mää luin tekstiä ennen kuvan katsomista ja ensimmäinen ajatus oli "Jaahas, Mehtäemäntä on poikennut Ikeassa" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heehe..no siehän tiiät..meikäläiset kun ne kärsii kauppa jutuista aina oikein sielunsa kyllyydestä. ps:maistoin tänään niitä siun liiterin karkkeja mitä "kehuit"viime postauksessasi ja voi jösses mitä herkkua..nami nami :P

      Poista
    2. Oliko sulla miten monta tiramisua? :D

      Poista
  17. mÄ OON NIIN SAMAA mieltä tosta ikeasta sun kanssas !!

    VastaaPoista
  18. Hih, eipä tarvi haikailla ikeaan. empä kyllä oo ikuna käynykkään, eikä kyllä vissii tarvinnekkaan. =) Vai semmosta allergiaa... mulla on aika pahana tuo ikkuna allergia, kuulenkaan puhuttavan pesemisestä nii sänkypotilaana het. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ainii..joo se on mullakin sama hommeli.saa aikaan näppylöitä ja kaikkee...

      Poista

Kiitos kommentistasi :)