perjantai 13. kesäkuuta 2014

että mitenkä?

Alotin neulomisen vajaata pari vuotta sitten.
Kaikki neulesanasto oli miulle ihan hepreaa.. 
Kun näin jokunen aika sitten Missä neuloimme kerran-blogissa listauksen selityksineen erilaisista neuletermeistä aattelin niitä sitten koota tännekkin..

Kuvina tällä erää luonnon omasta kukkakaupasta poimittuja vaihtuvia näyttelyitä kotonta.



RAVELRY aka. "räveltämö"

Tämä neulojien oma sosiaalinen media.
Vaatii kirjautumisen, mutta kerran sen tehtyään on kuulkaas semmoset portit auki, että oksat pois ja puol latvaa. Ohjeita tuhansia..tuhansia ja jälleen kerran tuhansia.
On maksuttomia ja maksullisia. On suomeks, lontoox, ruotsix ja vaikka sun millä kielillä.
Itse suosin joko suommee tahi lonttoota.
Ravelryyn voi merkkailla omia projektejaan, jutustella erilaisilla foorumeilla ja kyyliä inspistä toisten aikaansaannoksista.Räveltämöstä pystyy hakemaan neuleohjeita mm. langan merkin, puikkokoon tahi vaikka langan paksuuden mukaan.
Ravelry on englannin kielinen, mutta kyllä siellä palikka englannillakin pärjää.



LANGOISTA:

Nyt miekii oon oppinu kantapään kautta mikä lanka on minkäkin paksusta.
Nyt varsinkin, kun puikoilla harvemmin pyörii kotimaiset langat niin pienestä "lankasanastosta" ei lienee kellekkään haittaa ole.
Tässä järjestystä ohuimmasta paksumpaan.

cobweb - 1000-1200m/100g
lace - 800m/100g
fingering - 400m/100g
sport - 250-300m/100g
dk - 200-250m/100g
worsted
aran
bulky
super bulky

cobweb on suunnilleen ompelulangan vahvuista pitsihuiveihin käytettyä lankaa.
Lace on aavistuksen paksumpaa ja yleensä vain kaksi säikeistä.
Fingerin on meille sukan kutojille se olennaisin vahvuus koska varsinki englanninkieliset ohjeet on tupattu tekemään tällä vahvuudella. Fingerin on siis noin pirkkalangan vaihvuista eli novitan nallesta jonkin verran ohuempaa.
Sportti langoista ylöspäin paksuus alkaa olla vaikeempaa määrittää koska vähä joka valmistajalla on oma käsityksensä langan paksuudesta. kokeilemalla selviää.. ;)

Vironvillassa on myös omat selitykset ja ne menee näin:

Nm 8/2, 100 g = n. 400 m
Nm 6/2, 100 g = n. 300 m
Nm 8/1, 100 g = n. 800 m

Vironvillassa kannattaa muistaa, että villa on 100% karstavillaa eli paksuus saattaa vaihdella ja mukana on yleensä kaikenmaaliman jypyjä.
Ei se paras lankavaihtoehto herkkäihoiselle.
Vironvillassa kannattaa päätellä langanpäät vasta kostutuksen ja pingotuksen jälkeen ;)



 TERMEJÄ JA KYHENTEITÄ:

UFO= neuloja piireissä kesken jäänyt neuletyö jonka loppuun tekeminen ei jostain syystä kiinnosta kerta rykäsyllä alusta loppuun.




KAL= kalistelu eli neulominen

MKAL= mysteeri kalistelu. Yleensä näissä on valmiin työn ulkoasu arvoitus. Alussa saatetaan sanoa, että kyseessä on paita tahi sukat tahi vaikka lapaset ja ohjeita tuon valmistumiseen tipahtelee tasaisin väliajoin. Esim. Joulukalenteri sukat kuuluvat tähän piiriin ;)



KYH= Tätä vilahtelee ympäri blogistaniaa vähän jokaisessa blogissa joissa vähänki kässyillään.
Kyse on kesäyönhullutuksesta Tässä tempauksessa aloitetaan joka päivä kesäkuun alusta juhannuspäivään asti jokin uusi neule-/virkkausprojekti ja ne kaikki pitää saada tehtyä valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. 

KYJY= Kesäyöstä jouluyöhön. Juhannuksesta elokuun alkuun pitää luoda silmukat 20 neule-/virkkausprojektiin ja ne on saatava valmiiksi jouluyöhön mennessä. 
 KYJY on tarkoitettu lähinnä isommista projekteista pitäville.



RETRIITIT= Neulojien salaseurat on väärä vastaus.  Vaikka näihin tapahtumiin ilmoittautumisissa on todellakin syytä olla nopea. Tarkoituksena on kasata epämääräinen joukko käsitöistä pitäviä ihmisiä ympärisuomen samankaton alle viikonlopuksi ja vaihdella ideoita ja opetella uutta.
Itse en oo näihin päässy mukaan, mutta aikomuksena on kyllä vielä.
Mukaan pyrkiäkseen tarvitsee omistaa ravelry-tunnukset. Tässä linkkejä ravelry-ryhmiin, joista pääsee ilmoittautumaan Syksyn kuitupitoisiin kokoontumisajoihin, keväiseen Neuleretriittiin, Savolaiseen Kierot puikot -retriittiin ja pohjois-Suomalaiseen Porttiin
 
nii ja loppuun vielä TÄSTÄ!, tai TÄSTÄ!  pääset kattelemaan niitä englanti-suomi neulesanastoja ja TÄÄLTÄ! löytyy linkkejä esim. suomi saksa neulesanastoihin..


ainii ja vielä loppuun..
Monesti on kysytty silmukkamerkeistä, että miten niitä käytetään..TÄÄLTÄ! löytyy hyvät kuvat niiden havainnolistamiseen.

21 kommenttia:

  1. Tuo vironvilla-asia oli minullekin uusi tieto, muut olikin sitten jo tuttua kamaa =)
    Onkohan tänä vuonna Kyjyä ollenkaan ? Kyhistäkin huomasin tiedon vasta ihan viimeisinä ilmottautumispäivinä. Noihin tempauksiin on ihan mukava osallistua, vaikkei kaikkia saisikaan tehtyä valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en tiiä ollenkaan onko kyjyä tänä vuonna. en ole minäkään mistään löytäny. vai liekkö jo sekin siirretty faceen? mieki voisin siihen ottaa osaa. nyt kun ei nuo pikku näpräilyt ole ihan miun juttu(tiskirättejä lukuunottamatta) :D
      Minäki luulin, että vironvillassa ei ole kun sitä yhtä paksuutta, kunnes sain toukokuun sny paketissa vyyhdin ja pakko oli heti tutkia se tieto ulos, kun vyötteessä ei mainittu muuta kuin 8/2. onneksi tutkin ja heti viisastuin :D
      mihinkähän sitä ihminen joutus tänä päivänä ilman googlea??

      Poista
  2. Huh - onpas sanastoa..kiva oli lukea, mutta siltikin vähän niinkuin hepreaa mulle.. Mukavaa viikonloppua sinne kukkakeitaaseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He he. .

      Kiitos ja hyvää viikonloppua myös sinne!

      Poista
  3. Mielenkiintoinen aihe. Näin sitä oppii uutta sanastoa. Kiitos termien avaamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva jos oli jotain uutta.
      Käsitöiden harrastaminen on tosiaankin melkosta "urheilua" siinä missä muukin. Niin välineistön kun termistönkin kanssa.

      Poista
  4. Ihania kukkakimppuja ja hyvät selitykset:) Kiitos

    VastaaPoista
  5. Siis aika hebreaa oli tämä postaus minulle....meinaatko, että vajaassa kahdessa vuodessa olet neulomaan...ja mitä neuloksia...oppisinkohan minäkin....hmmm...enpä usko..:)
    Ihanat kukkauvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä ihminen oppii kun oniintohimo päällä. .ja kyllä. Kahdessa vuodessa.

      Poista
  6. Vironvillaan vielä lisäys, että siinä on se lampaan oma lanoliini tallella. =)
    Juu-u kyllä sitä äkkiä oppii ties mitä ja siltä väliltä niin minäki oon huomannu. Oppia ikä kaikki todellakin, vielä pitäs oikeesti tehdä postaus noista lyhenteistä ja niiden merkityksestä. =)
    Nii ja juu... mulla ois futisarvailu taas käynnissä... ;P Muistunee mieleen jotain jesarista tehtyä..... arvaa vaan kuka hekottaa täällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen kaiken kattava lyhenne sanasto ois tosiaan paikallaan. .

      Poista
  7. Kiitos tästä pienestä helpottavasta askeleesta. Neulesanasto on koitunut muutamaan kertaan kohtalokseni kun on muutenkin vaikeaa aloitella kokonaan uutta harrastusta. Laitanpa kirjanmerkkeihin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin kyllähän tässä hommassa näitä kompastuksia tosiaankin riittää.
      Mukava kuitenkin jos pystyin olemaan edes vähän avuksi..

      Poista
  8. Ihanan raikkaita kuvia. Kukat ovat kyllä niin kuvauksellisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia. kukat on kyllä ihania. toisinaan erittäin vaikeita kuvattavia..

      Poista
  9. Tässähän oppi vaikka mitä uutta kukkien ihailun lomassa. Ravelryyn en ole vielä eksynyt, mutta varmaan pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. suosittelen lämpimästi. on kuule ihan erilaiset ovet avoinna kun siellä vähän aikaa pyörii.
      sit onki aina se valinnan vaikeus, että mitäs seuraavaksi?

      Poista
  10. Mitään en tajunnu, mutta kauniita kuvia! ;)
    Niin, mä oon niitä ihmisiä, että osaan tehä ketjusilmukoita...
    Viime talvena iski äkillinen halu oppia virkkaamaan/kutomaan jotain pientä, mutta se meni ohi. Ehkä seuraavana talvena saan jo jotain koitettua. Tuun sitten täältä kattomaan linkkejä ja vinkkejä. :)

    VastaaPoista
  11. Ketju silmukat on kuule paljon. Mie en osaa edes niitä. .He he.

    VastaaPoista
  12. Kiitos noista lankojen kuvauksista. Englanti - suomi käsityösanastoja googlasin useammankin, mutta missään muualla ei ollut lankojen "suomennoksia". Katsomassani Ravelryn ohjeessa lukee DK 8 ply yarn, mutta ei tarkemmin merkkiä. Nyt tiedän sitten edes suunnilleen, millaista lankaa kannattaa kaupasta hakea.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)