tiistai 4. helmikuuta 2014

MiniMaijan unisukat + OHJE!

Eilisessä postauksessa esittelin omat nukkumaijani ja nyt esittelyssä siis lastenkoon nukkusukat.

Ihastuin tosiaankin malliin niin ikihyviksi joten suunnittelin lapsukaisille ihan omanlaisensa sukan.


Lanka: Novitan nalle
Puikot: 2,5 knitpro cupicsit
Menekki:30 g.
Koko:24-25.
Neuletiheys:22s.=10cm

OHJE:

Luo 40 silmukkaa ja jaa ne neljälle puikolle(10 /puikko).
Neulo viisi kierrosta sileää kaikilla neljällä puikolla.
Aloita sen jälkeen pitsineulekuvio kaavion mukaan ja toista sitä puikoilla 2 & 3.
Neulo 1 & 4 puikoilla aina sileää neuletta.
Neulekuvio on neljän kerroksen korkuinen.

Neulo kuviota yhteensä viisi kertaa.
Neulo kuviosta vielä yksi kierros ja aloita samalla kantapään tekeminen puikoille 1&4.

Pyöristetty kantapää:

Neulo kantalappua yhteensä 13 kerrosta. Oikealla oikein ja nurjalla nurin.
Kun kantalappu on neulottu käännä työ(pitäisi olla oikea puoli näkyvissä).
Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo 10 s. oikein.
tee ylivetokavennus eli nosta silmukka neulomatta, neulo seuraava s. oikein ja nosta neulomaton silmukka neulotun yli. Neulo vielä yksi silmukka oikein ja käännä työ.

Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta. Neulo ensin neljä silmukkaa nurin ja sitten kaksi silmukkaa nurin yhteen. Neulo vielä yksi silmukka nurin.
Käännä työ.

Neulo viisi silmukkaa oikein. Ylivetokavennus ja vielä yksi silmukka oikein.
Kääännä työ ja neulo nyt nurin kuusi silmukkaa jne..

jatka niin kauan, että kantapäässä on kaksitoista silmukkaa jäljellä.

Kantapään jälkeen poimi kantalapun sivuilta silmukoita yhteensä 8 molemmilta puolilta.
Jatka kuviota kuviokerroksen 2. kerroksesta alkaen puikoilla 2. ja 3. Tee kiilakavennukset 1. puikon lopussa (2 oikein yhteen) ja 4. puikon alussa (ylivetokavennus), kunnes silmukkamäärä on alkuperäinen eli 10 silmukkaa / puikko.

Neulo sukkaa siten, että kuviokertoja tulee kaikenkaikkiaan 13.

Neulo sen jälkeen kaikilla puikoilla sileää ja kavenna jokaisen puikon lopussa neulomalla kaksi silmukkaa yhteen.

Neulo kunnes puikoilla on silmukoita jäljellä yhteensä neljä. Katkaise lanka, pujota se silmukoiden läpi ja päättele hyvin.
 


Kuviokerta siis 20 silmukkaa.


Nyt on Mehtäemännällä ja jälkikasvulla sukatkin samaa plaatua.


Ps:Oli muuten miun ensimmäinen ohje jonka kirjoitin.
Toivottavasti on selkokielinen :)

22 kommenttia:

  1. Vähänkö hienot. Ohje on selkeä.

    VastaaPoista
  2. Hyvät on ohjeet ja ihanat unisukat - mutta ei Tannilta onnistu ei..

    VastaaPoista
  3. Ei toi nyt niin vaikeelta kuullostakkaan. Tarttee vaan ottaa selvää, että miten tehdään langankierto. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. dropsin sivuilla on selkeitä videoita ongelmaan kun ongelmaan.laitan siulle linkin langankierto videoon tulemaan pika pikaa ;)

      Poista
  4. Ompas hyvä ohje!
    - voisin josain välis koittaa onnistuuko ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no hienoa jotta siitä saa selkoa. ja tätä kun kokeilee niin koukkuun jää ;)

      Poista
    2. Pahalainen ku just eilen hain uuden kirjan kirjastosta...
      - tarttis ny kyllä hetimiten alkaa kutoon, ettei unohtus.

      Poista
    3. miulla on kirjanmerkkeihin tallennettu tietokoneelle semmonen to do lista. arvaa vaan alkaako olla melko pitkä?? suosittelen siis semmosta siullekkin ;)

      Poista
  5. Ihanat; tuli melkein uni uudestaan näin aamullakin :)
    Tuollaiset höyhensaari-unisukat voisi kutoa ihan jostain tosi pehmeästä 100 % villastakin,kun unisukat eivät joudu sillä tavalla kulutukselle kuin "päiväsukat".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu joku ihana merino juttu vois ollakkin todella kiva muistaminen esim. mummolle äitienpäivänä ;)

      Poista
  6. Kerrassaan ihania sukkia!!! Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  7. tosi kauniit unisukat ja ohje oli hyvin kirjoitettu kiitos siitä.

    VastaaPoista
  8. Voi kun on kauniit sukat.Kiitos ohjeesta,kokeilen kun saan edellisen työn valmiiksi.Kivaa päivän jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vinkkaatkos kun saat valmiiksi, että millaiset tuli??

      Poista
  9. Aivan ihanat!! Jokohan sitä rohkaistuis kokeilemaan muutakin kuin vaan perussukkia seuraavaksi :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)