maanantai 9. joulukuuta 2013

Karppiruokaa

Olen monen monta kertaa ihaillut useammassaki blogissa, kun jotkut kädentaitajat on virkanneet lapsukaisilleen ihania ruokia.


Koska mulla ei kestä se virkkuukoukku kourassa huonostikkaan, päätin kokeilla omaa vastinettani neuloen.


Tähän mennessä olen saanut tehtyä kaksi nakkia ja kaksi porkkanaa.
Neulon näitä aina illalla siten, että aamulla olisi mein pikkukokille yllärinä ehkä joku uusi ruokalaji.


Karppi nakissa on 10 silmukkaa, jotka on neulottu suljettuna neuleena.
Täytteenä vanua ja päät harsin neulan kanssa umpeen, Jätin kuitenki tollaset vanhan liiton kuoret tonne päihin.


Porkkanat neuloin ensin kuudella silmukalla suljettuna neuleena ja satunnaisin välein lisäsin aina kaksi silmukkaa siten jotta tuli tollanen toisesta päästä leveempi.
Varreksi(tuo vihree) neuloin 20 silmukkaa ja kaksi kerrosta ja päättely.
Sit vaan vanua sisään ja harsin taas neulan kanssa kasaan nämä porkkanat.


Meillä ainakin tykätään näistä kovasti ja on todellakin nopeita tehdä.

Eilisen Kuva arvauksen tiesi oikein KIKI!!!
Laittelehan kiki yhteystietojasi sähköpostiini niin saadaan jotain kivvaa siulle postiin..

Nauroin ihan katketakseni noille arvausvaihtoehdoille.

Oikea vastaushan on TEESEITSE PARTURIN HIUSVÄRISUTI!



Meikäläinen kun tykkää laitella ihan noilla kunnon sudeilla hiusvärin päähänsä.
Nyt ei löytyny ei kivin ei kirvein sitä oikeaa niin tekasin sit tollasen kätevän ihan ite :D

Ohjeethan tähän on sellaset jotta otetaan joku käytöstä poistettu hammasharja.
Teippiä ja kampa.
Liität ne sitten insinöörimäistä tarkkuutta noudattaen toisiinsa teipin ja viivoittimen avulla.

Oikee näyttäs niinko tältä:

Kuva TÄÄLTÄ!
 Ja jos ei jollakin satu olemaan käytettyä hammasharjaa niin pullasuti mistä pätkäset harjat puoliksi saksilla ajaa ihan saman asian.

Kivaa viikkoa kaikille!!!

25 kommenttia:

  1. Kun mä näin tuon sun viritelmäs, mä aattelin, ettei se voi olla mitään hiuksiin liittyvää, vaan että täs on nyt joku kompa :D
    Kompakampa... Hmm... Siinäpä se!

    VastaaPoista
  2. No nyt aattelin, että on Mehtäemäntä tullut ihan kahjoks, kun pistää lapsensa syömään virkattuja (tai siis kudottuja) nakkeja :D. Mutta onneks luin kumminkin eteenpäin..

    Tosta vaan oon ihan hirveen pettyny, ettei mun arvaus nuohoojan yhdistetystä hammasharjasta ja kammasta menny läpi, mutta onnee kumminkin voittajalle! Hyvin keksitty :). Kuin myös alkuperäiselle keksinnön toteuttajalle elikkäs sulle itelles.

    VastaaPoista
  3. Mä oon ihan sanaton!!!
    - sekä karppiruuista ku tosta värinlevitys harjakammasta.
    Karppiruaka kiinnosti jo otsikossa ja toi...
    Hyviä arvailuja olit saanu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaha..no tää karppiruoka ainenkii laihduttaa. jos ei muuten ni kun sairaalaan päätyy vanua syötyään johonkin huuhteluun XD

      Poista
  4. Hienoja juttuja oot neulonut.Varmasti lapset tykkää =)

    VastaaPoista
  5. Vinkeät nuo neulotut ruoat!! Ja paaaljon ihanammat,kuin kaupan muovihirvitykset!!
    Tuo sun insinööritekele vaan jaksaa naurattaa mua edelleen :D Vakuuttava kerrassaan :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaha..no joo, jokaisessa meissä mehtäläisissä asuu pienenpieni insinöörin alku ;)

      Poista
  6. Olipas kiva kuva-arvoitus.Kävin lukemassa siihen tulleet kommentit ja kyllä nauruksi meni.Tosi hauskoja arvauksia mokomasta kammasta ja hammasharjasta.Mutta hienosti keksitty,ei muutakuin niksi-Pirkkaan tämä.meikäläiseltä meni nyt ohi tämä arvoitus,mutten olis kyllä keksinyt mitään noin hauskaa.

    Määkin voisin alkaa karpata kun noin mahtavia herkkuja siten saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niimpä..minä myös nauroin vedet silmissä noille vastausvaihtoehdoille.

      Poista
  7. Tuommoista sapuskaa pitäis minunkin ruveta harrastamaan, olis ehkä ensi kesänä hiukkasen hoikempi =)
    Tosi ihana joulukalenteri-idea, uusi leikkiruoka joka aamu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niin ois ollu kiva idea. meibi sitten ensi vuonna. ajattelin nimittäin opetella edes jotain virkkaamaan ensi vuonna. sen teen ihan noin uuden vuoden lupaukseksi..

      Poista
  8. Onpas kiva idea nuo ruuat:)
    Jos olis aikaa vois päiväkotiin toteuttaa tuommosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin siellähän nää tosiaan oiski hyvät. kestävät ja pestävät eikä kolhi eikä ole vaaraa että jos joku tomerampi pikku kokki vaikka nakkaa kilpailevaa kokkia että sattuisi ;)

      Poista
  9. Voi että kun olis itselläkin aikaa ottaa koukku tai puikot käsiin ja alkaa virkata tai neuloa noita ruokia! Tosi kivoja olet tehnyt! :) Mulla oli muka koko talvi aikomuksena niitä tehdä ja viedä sitten kesällä valmistuvaan leikkimökkiin. Pahasti näyttää siltä, ettei leikkimökkiin ei tuu vietyä mtään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nämä ei kyllä aikaa vie. mulla kesti noissa porkkanoissa päättelyineen yhteensä puoltuntia ja neissa vielä vähemmän..

      Poista
  10. Mielettömän hienoja. Mahtava idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoskia :) sie varmaan taitavana ompelijana ompelukoneella surauttelisit tämmösiä ;)

      Poista
  11. Ihanaa, kiitos, laitan osoitetta tulemaan :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)