perjantai 13. joulukuuta 2013

Jouluseimi


Olen monessa blogissa ihaillut toinen toistaan ihanempia jouluseimiä.
Toisilla on valmiita kaupan osto juttuja, Toisilla talli asetelmiin on laiteltu barbie nukkeja.. Variaatioita on näkynyt monen moisia.

Meiltä puuttui kokonaan seimi.
Askartelin meille tälläisen.



Idean ja alkopotkun minulle tarjoili CAROUSELIA.
Omani printtasin tavalliselle paperille, väritin puukynillä ja liimasin kartongille.
Siitä sitten leikkasin nuket muotoonsa ja taittelin tallin vähän tallimaisempaan muotoon.


Viikonloppuna lapsukaiset saavat tehdä omat versionsa.
Netistä löytyy näitä printattavia ihanuuksia ainakin hakusanalla printable navity scene


Kiva varmasti myös lasten tekemänä varmasti mummoille ja ukeillekin toimitettavaksi.
Omani tulostin TÄÄLTÄ!
Tämähän ei ole mikään suuren koko luokan projekti toteutettavaksi vaan melko pienoinen.


TYKKÄÄN!

Tänään meikäläinen on siivonnu kämppää ihan urakalla joulukuosiinsa.
Ajattelin meille nimittäin pamauttaa viikonloppuna kuusen paikalleen..
Saas nähdä päästäänkö autolla kuusen hakuun, onko seija tukkinu tien vai laitetaanko navetasta muovikuusi..

Erityisen ilahtunu olen kuitenkin keittiön uusista tuolin päällisistä.


TYKKÄÄN!
Tosin eiköhän nuo huomiseen mennessä ole jo pyykkäyskunnossa :D


Semmosta tänne.
Kivaa viikonloppua kaikille!

peeäs:KIKI! laitatkos miulle sitä yhteystietoa tulemaan??!!!!

18 kommenttia:

  1. Mie jo meinasin, että hiiiii, tuon mää teen.....mutta enpäs teekään! Mä heivasin printterin kiertoon tilaa viemästä.
    Noh, joulu tulla kölli kyllä muutennii.
    Mutta onpahan se soma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no voe sun. pyydäs vaix prisessalandiasta tulostetta ;) saatte sit viikonloppuna kimppaan väsäillä..

      Poista
  2. Nätti seimi! Meiltäkin löytyy jouluseimi eteisen lipaston päältä. Täytyykin otella joku päivä siitä kuvia ja esitellä sekin blogissa, :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia. seimet on kyllä tosiaankin mukavia. itse tosin olen mieltyny erityisen paljon näihin vasta viimeisen parin vuoden aikana..

      Poista
  3. Hauska idea!
    Ja kyllä tuo punainen väri tekee heti joulun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kyllä se niin on. punainen on joulunväri ei siitä pääse mihinkään..

      Poista
  4. Voi, hitsiläinen muistin juuri, että mullahan on jossain kätköissä tuollainen paperinen seimi-jutska - Voi Kiitos Sinun!!.. Vaan kun nyt muistais että missä.. ehkä tarttis täälläkin joa aloitella siivoilut.. Muksaa viikonloppua teille ja toiv. pääsette kuusenhaku-reissulle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nonni..kiva kun olin avuksi ;) ja mukavaista viikonloppua sinnekkin :)

      Poista
  5. Meillä on kans sellanen "kaupan seimi", mutta tykkään aina laittaa sen jouluks. Oon sitä kyllä ite vähä tuunannu ;)
    - mä olen haaveillu kans tualinpäällisistä, mutta meitin tualeis on niin korkeet selkänojat, ettei niihin oo löytyny ainakaan viälä valmiita "verhoiluja".
    -ihana kommentti toi "huomiseen mennessä pyykkäyskunnossa"... niin positiivista, niin positiivista :D ja lapsperheessä NIIN totta, kun saattaa olla meilläki (isäntä on kova sotkeen) ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä nämä nojat on myös hitusen tavallista korkeammat nojat. mie tykkään jotta tuoleissa on reilusti selkänojaa. nää miun päälliset onkii ompelijan käsialan näytettä eikä mittään massatuotantoa :D

      Poista
    2. Ei oo mulle tullu miäleen tilata mittatavarana...
      - thäks vaan vinkistä :D

      Poista
    3. jotexi tekee esim. kuulema aika edullisesti. itellä ei ole kokemusta ko. firman ompeluspalveluista, mutta kokkeile vaix sieltä..tahi kätevänä sie osaat kyllä varppina ommella itekkin ;)

      Poista
  6. Punainen tekeee joulun.minä kans laitoin uudet punaiset verhot ikkunoihin ja saman väriset tyynynpäälliset sohvalle,kaunista♥..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oih..punaiset verhot ois kyllä kivat. ite ajattelin jotta jätän nyt tänä jouluna punaset verhot laittamatta..tähän on kyllä ihan syykin mutta ei siitä sen enempää..

      Poista
  7. Kyllä piristää tuo punainen väri keittiötä, pitäsköhän minunkin vaihtaa edes verho. seimestä oon minäkin haaveillut, mutta ei vaan saa tehdyksi. Tuo paperinen oliskin hyvä idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja eikun vaan paperisen seimen tekoon. ja punainen väri on todellakin piristävä tähän aikaan vuodesta erityisesti..

      Poista
  8. Jouluisen kaunista teillä.
    Ja suloinen seimi.
    Itsekin olen moista huomannut ajattelevani. Iän mukana alkaa ilmeisesti kaiva asioita, joita ei ennen edes ajatellut.
    Huomasin haluavani himmelinkin, vaikka ennen aattelin että se on mummojuttuja. :)

    VastaaPoista
  9. Hienon seimen teit. Mun oma oottaa vielä(kin) tuolla tulostimen vieressä kasaamistaan... :D Nooh, ehkä ennen joulua :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)