keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Ortodoksinen kaste

Koska tänään vietetään kansainvälistä lastenpäivää.
Ajattelin tehdä oikeen rästipostauksien rästipostauksen Ortodoksisesta kasteesta.
Meillähän tosiaankin kesällä toi haikara postia ja mini mehtäläisiä syntyi yksi lisää.
Postasinkin reilu viikko syntymän jälkeen nimenannosta ja lupasin tehdä postauksen myöskin kasteesta.
Antanette anteeksi jotta "pikkasen kesti".


Meillä kaste ei siis ole mikään nimenantotilaisuus vaan nimi annetaan lapselle hänen ollessa 8 vuorokauden ikäinen.

Kaste on siis ortoksisen kirkon sakramentti eli mysteerio, jossa ihminen otetaan ortodoksisen kirkon jäseneksi. Kasteeseen liittyy olennaisena osana toinenkin mysteerio ja se on mirhalla voitelu.



Ortodoksisessa kasteessa on paljon rukouksia kasteen edellä.
Eli Kastetilaisuudessa kummi tuo alastomaksi riisutun lapsen (esim. pyyhkeeseen käärittynä) papin eteen. Pappi tekee lapsen otsaan ristinmerkin ja lausuu nimenantamisrukouksen,( jos nimenantotoimitus on toimittamatta.) Sitten seuraavat ns. eksorkismirukoukset. eksorkismi on sanan mukaisesti 'pahan pois karkottamista'. Eksorkismi tehdään kaikille kasteeseen valmistautuville tarkoituksena erottaa kastettava pahan hengen moraalisesta vaikutuksesta.



Rukouksien jälkee kummille esitetään kysymyksiä. Kummi vastaa siis kastettavan lapsen puolesta näihin kysymyksiin.
Kummi, jonka sylissä lapsi on vastaa näihin kysymyksiin.

Samalla kummi lukee uskontunnustuksen lapsen puolesta.



 Seuraavaksi pappi pyhittää kasteveden rukouksilla ja tekemällä veteen ristinmerkin ja siihen mahdollisesti myös puhaltamalla. Samoin hän siunaa kasteessa tarvittavan öljyn, jota laitetaan hieman kasteastiaan eli kolimvitraan ristin muotoisesti.




Samalla pyhitetyllä öljyllä pappi tekee ristin ensin kastettavan otsaan ja lausuu:
”Voidellaan Jumalan palvelija (kastettavan nimi) riemun öljyllä, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen.”
Sitten voidellaan rinta ja selkä (sielun ja ruumiin parannukseksi), korvat (uskon kuulemiseksi), kädet (Sinun kätesi ovat minut tehneet ja valmistaneet) ja jalat (askeleittesi edistämiseksi). Tämä tapahtuma ei ole ns. mirhalla voitelu, joka tapahtuu erikseen kasteen jälkeen.

Näiden jälkeen päästään viralliseen kasteeseen.



 Pappi ottaa lapsen kastetta varten käsivarsilleen, suojaa lapsen kasvot kämmenellä ja upottaa lapsen kasteastiaan kolme kertaa.

Kastettaessa pappi lausuu:
”Kastetaan Jumalan palvelija (etunimi) Isän, amen, Pojan, amen, ja Pyhän Hengen nimeen, amen.”
Upottamisessa kiteytyy kasteen merkitys: Vesi tuhoaa toisen elämän, mutta panee alulle toisen; se hukuttaa vanhan ihmisen ja synnyttää uuden. Tätä kuvainnollista hukuttamista ei voida mielekkäästi ilmaista muuten kuin veteen upottamalla.

 Kasteen jälkeen lauletaan psalmi 32 ja kastettava puetaan valkoiseen kastepukuunsa, pelastuksen pukuun ja kastettavan kaulaan laitetaan kasteristi. Pappi lausuu:
”Puetaan Jumalan palvelija (etunimi) vanhurskauden vaatteeseen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen.”

 Kastetta seuraa välittömästi toinen ortodoksisen kirkon sakramentti eli mysteerio, pyhällä mirhalla voiteleminen.



Mirhalla voitelun jälkeen pappi yhdessä kastettavan ja hänen kumminsa kanssa kiertävät kasteastin ympäri kolme kertaa. Kuoro tai läsnä olevat laulavat samalla:
”Niin monta, kuin teitä on Kristukseen kastettu, te olette Kristukseen pukeutuneet. Halleluja.” (Gal.3:27)
Kasteastian ympäri tehty saatto kuvaa ikuista liittoa Kristuksen kanssa aivan samalla tavalla kuin avioliittoon vihkimisen yhteydessä. 

Tämä astian kiertäminen saa aina meikäläisen kyynelhanat auki.
Itkin melko vuolaasti myös kun ensiaskeleemme avioparina käveltiin.
Meillä on ollut jokaisessa kirkollisessa toimituksessa kuoro laulamassa ja luulen, että tällä laululla on oma osansa meikäläisen herkitymisen kanssa.

Mirhalla voitelemisen jälkeen kastettava voidaan pukea kokonaan. Pappi suorittaa vielä mirhavoiteen pois pyyhkimisen pienellä sienellä, lausuen samalla:
”Vanhurskautettu olet, kastettu olet, valistettu olet, mirhalla voideltu olet, pyhitetty olet Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”
Kastetapahtuman lopuksi kastettavalta leikataan vielä hiuksia päästä ristin muotoisesti. Päähän ei suinkaan tehdä ristinmuotoista aukkoa, vaan hiuksia leikataan neljältä sivulta hieman. Tämä leikkaaminen kuvaa kuuliaisuutta ja sitä, että ihminen täydellisesti antaa itsensä Jumalalle. Hiukset ovat voiman vertauskuva (Tuom.16:17).

Nyt lapsi on myös"konfirmoitu", joten lapsi on valmis ehtoolliselle.
Yleensä tuo ehtoollistaminen pitäisikin tehdä yhdessä äidin kanssa 40 päivää kasteen jälkeen.


Samalla näittekin kuvina meidän lapsen kastelahjoja.
Risti tulee kirkolta ja pieni ikoni myös.
Isompi ikoni on sylikummilta.

Kukkaset olivat kahvitilaisuudessa maljakoihin aseteltuna.

Toivottavasti osasin kuvata tuon kastetapahtuman silleen, että tekin siitä selon saatte. Kysykää ihmeessä jos jotain tulee vielä mieleen.

edit: Koska moni kysyy aina miltä kirkko kuoro kuulostaa niin tässä yksi video.
Tämäkin kaikui meidän pienokaisten kasteessa sekä meidän häissä.


*lähde:ortodoksi.net*

22 kommenttia:

  1. Oi kun kiva kun kerroit :)
    Luterilaisen kirkon toimitus on niin suoraviivainen ( ja tylsä, anteeks vaan kaikki ko. kirkkoon kuuluvat), että joskus kun on nähnyt vilaukselta jotain ortodoksisen kirkon toimituksia niin on tullut mieleen, että mitä tuossa oikein toimitetaan. Eipä ole tullut koskaan edes mieleen mennä kysymään, koska ei edelleenkään ole tarkoitus mihinkään kirkkokuntaan liittyä, mutta tällainen henkilökohtainen tarina on oikein mieluisa ja avartava kuulla. Kiitos ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä. luterilaisilla on monta sellasta tapaa ja tyyliä jota miekään en voi sietää. itse n tykkää esim. homoparien vihkimisajatuksesta. Siis jokainen tekee niinko hyvältä tuntuu, mutta miusta nämä tämmöiset parit pitäisi vihkiä jossain muualla kuin kirkossa.

      Luterilainen kirkko on miun mielestä myös jotenki liian kärkkäästi koko ajan julkisuudessa esillä. ei miun juttu.

      Ortodoksisuus tuntuu omalta ja olen onnellinen että tein kirkonvaihto päätöksen aikuisena ;)

      Poista
  2. Kuullostaa kauniilta ja hartaalta tilaisuudelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sitä se todella on. Yleisesti ottaen kaikki tilaisuudet joitä oon ollu todistamassa on hartaita ja jotenkin paljon "yksityisemmän"tuntuisia kuin luterilaisissa toimituksissa.

      Poista
  3. Opinpa taas jälleen uutta!
    Jos olisin ite ollu mukana, olis varmaan tullu vedenpaisumus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu kyl se saa aina aikomoisen kyynelvirrasn auki. tuo kuoro on jotain ihanaa..

      Poista
  4. Kiitos Mehtäemäntä, että kerroit tämän meille. Olen aina tykännyt ortodoksien "toimituksista"...ovat paljon hartaammat, kuin luterilaisen kirkon jutut.Todella kaunis tilaisuus tämä kastetilaisuuskin♥
    Tykkään, myös ikoneista...itsellänikin sellaiset löytyvät. Vanhempani ovat Karjalasta ja olisivat hyvinkin voineet olla ortodokseja. Karjalaisistahan monet ovat.

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat! Kyllä tätä postausta kannatti odottaa. Pidetäänkö kastetilaisuus kirkossa vai voiko se olla myös kotona?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on pidetty aina kirkossa(iso suku) mutta tokihan näitä kotonakin tehdään. Tosin tilaa tarvitaan paljon enemmän kuin luterilaisessa toimituksessa ihan jo tuon kastevesipaljun takia :D

      Poista
  6. Olipas mielenkiintoista luettavaa. Olen muutaman kerran ollut Ortodoksien tilaisuudessa kirkossa tutustumassa, ja siinä on ihan oma tunnelmansa suitsukkeineen. Kiva, että jaksoit kertoa :)

    VastaaPoista
  7. Hei mehän ollaankin saman kirkon väkeä, kiva tietää :)

    Tosi kauniita ikoneita teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aih..no mutta sehän on mukava. ja kiitos. tuossa vain tämän nuorimman tulokkaan ikonit.

      Poista
  8. Todella mielenkiintonen toimitus.
    Oon joskus käyny tutustumassa ortodoksisessa kirkossa ja ihastellu sitä erilaisuutta, kultaa ja koristeita.
    - yks asia mulle muljahti mieleen kysyä tosta kasteesta.
    Mitä jos lapsella ei oo hiuksia, tehdäänkö se hiusten leikkaus sit kuvaannollisesti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä sieltä kuulema aina sen verran saa karvoja kaiveltua vaikka sinitarran avulla :D

      Poista
  9. Kiitos hienosta selostuksesta. Hieno ja mieleenpainuva tilaisuus varmasti, en ole ikinä kuullutkaan kastetoimituksesta. Ortodoksisessa hautajaisissa olen varmaan kerran ollut. Ortodoksinen musiikkikin on minusta niin ihanaa (kuin sielun voidetta) Niin koin kerran Valamossa käydessä, kun kuului kuoron laulua.

    VastaaPoista
  10. Täällä Konstantinopolin patriarkan kaupungissa tämä myös mielenkiinnolla luettiin:).

    VastaaPoista
  11. Olipas mielenkiintoinen ja hyvä postaus! En nyt tiedä voiko näin sanoa, kun en itse edes kuulu kirkkoon, mutta fanitan ortodoksien toimituksia. Lähinnä häissä olen päässyt mukaan, ja kuoro tuo omalla tavallaan kauniin ja pyhän tunnelman, mistä tykkään todella paljon. Ja lisäksi kirkkojen kauniit koristelut ja kynttilät vievät ajatukset pois arkisesta aherruksesta. Häissä tietysti oman jännitysmomenttinsa tuo kruunujen pitäminen vihkiparin päällä (kops, oho!). ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehe..no se on totta tuo kruunu juttu. yhtä aikaa kun nekin vaihtaa niin näyttää kuule erityisen juhlalliselta ;) ja mitä tulee tuohon arki askareiden unohdukseen niin kirkossa ne kyllä todellakin unohtuu..

      Poista

Kiitos kommentistasi :)