sunnuntai 11. elokuuta 2013

Töppöpöpöt & Haaste:Turvalliselle koulutielle

Tein itelleni oikein kunnon jämälankojen jämälanka sukat.


Ihan kivat perussukat, MUTTA kattokaapa kuinka kävi noille kärkikavennuksille pesussa..

Tais olla jotain huovutuslankaa kun noihin hemmetisti kutistuvat *haahaa*
Nooh..mene edelleen jalkaan ja sit kun ei mene niin ei oo ainakaan sitä ongelmaa etteikö raaskis hävittää.

Tervettä touhua blogissa näin tälläisen haasteen ja ajattelin sen jakaa täälläkin.

Näinä päivinä kaupunkien keskustat, kylien taajamat ja maalaisteiden varret täyttyvät pienistä ihmisistä isoine reppuineen. Meillä Aikuisilla on sen myötä erityisen paljon muistettavaa liikenteessä. Tule mukaan haasteeseen turvaamaan jokaisen pienen ja isommankin koululaisen koulutie toteuttamalla vähintään seuraavat lupaukset: 



 1. Minä Aikuinen lupaan keskittyä erityisellä tarkkuudella nopeusrajoituksiin niillä alueilla, joissa pienet koululaiset liikkuvat.
2. Minä Aikuinen muistan, että pienet kansalaiset eivät törttöile liikenteessä kiusallaan. Heidän ikäkauteensa kuuluu se, että mieleen ei samanaikaisesti mahdu montaa ajatusta yhtäaikaa, ja yleensä se houkuttavin vaihtoehto vie ajatukset mukanaan. 
3. Minä Aikuinen annan pienelle ihmiselle rauhassa aikaa ja tilaa päättää mihin suuntaan hän on menossa.
4. Minä Aikuinen pyrin ennakoimaan tapahtumia mahdollisimman hyvin erityisen kriittisissä paikoissa, kuten risteyksissä, tiukoissa mutkissa, koulujen läheisyydessä jne.
5. Minä Aikuinen muistan varoa pieniä koululaisia myös talojen ja kauppakeskusten pihoissa esim. peruuttaessani autolla. Pieni ihminen jää helposti lyhyen kokonsa vuoksi huomaamatta ja saattaa singahtaa paikasta toiseen täysin ennakoimattomasti.


6. Minä Aikuinen muistan, että koulutie jatkuu ensimmäisten päivien ja viikkojen jälkeenkin. Muistan ennakoida tilanteita myös silloin, kun lumi on kasvattanut tienvarsien pientareet pientä ihmistä korkeammiksi, ja jää muuttanut tiet liukkaiksi.
7. Minä Aikuinen en ole niin kiireinen liikenteessä, etten ehtisi pysähtyä suojatielle ja päästää tietä ylittävää koululaista rauhassa yli. 
8. Minä Aikuinen lupaan pysähtyä kysymään tarvitseeko pieni ihminen apua, jos hän näyttää etsivän jotain tai vaikuttaa eksyneeltä. Pysähdyn myös auttamaan jos huomaan, että koululainen on satuttanut itsensä.
9. Minä Aikuinen lupaan välittömästi ja rohkeasti puuttua tilanteeseen, jossa huomaan tapahtuvan kiusaamista. Lupaan myös seurata niin kauan, että tilanne on varmasti ohi ja mahdollisuuksien mukaan pyrin auttamaan kiusatun kotiin asti.
10. Minä Aikuinen muistan, että jokainen liikenteessä liikkuva on vastuussa kaikkien turvallisuudesta! 



Olethan Sinäkin mukana haasteessa turvaamassa pienten ja isompienkin koululaisten koulutien?

12 kommenttia:

  1. Herkullisen väriset sukat on syntyny. =)
    Ja äläpä murehi tuommosia, kastelet ja pingotat nii hyvät niistä tulee. =)
    Ja tuo onkin tärkee haaste, meidän kullathan siellä vaarojen keskellä taivaltaa. Turvallista matkaa teidänkin kouluteille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivn väriset juu vaikka tuotakin vaaleenpunasta on kolmea erilanka laatua XD hahaha..pidän aikani ja pamautan roskiin. niin paljo villasukkia tuolla odottaa käyttöä jotta en jaksa pingotella :P tai voihan olla jotta jotain näistä alan tuunaamaan :P

      ja khyllä! Teidänkin pienille enkeleitä koulutien varteen :)

      Poista
  2. Hei beibe, saanko valittaa vähän tuosta fontista? Joutuu tällainen ikänäköinen ihan siristämään että sai luettua tuon hyvän liikenne-haasteen läpi.
    Kaunis se kyllä on, ja varmasti luen siristellenkin sun juttus!
    EI muuta valittamista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. saat valittaa ja hyvä kun valitit. katotaanhan saanko korjattua kivempaan fonttiin, tässä pikapuoliin jossain vaiheessa.

      Poista
    2. Ihan tuli huono omatunto kummiskin valittamisesta... totuushan on että meinaan tänä syksynä hankkia elämäni ekat rillit :/ sit varmaan näkyy kyllä tämäkin fontti ;)

      Poista
    3. no höpö höpö. kiva onki ottaa vastaan välillä vähän negatiivisempaakin palautetta. ja ainahan tekstiä voit zuumata. meillä ainenki on ihan oma zoomi nappula näppäimistössä.

      yritin myös tuota fonttia muuttaa, mutta ylläripylläri bloggeri ei anna sitä nyt taas vaihteex muuttaa.

      Poista
  3. Mukavan väriset sukat. Turvallista matkaa koulutielle!

    VastaaPoista
  4. Miten pirteät sukat!

    Turvallista koulumatkaa lapsosille :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat on värit sukissa :)
    Ei mies pistä vahingossakaan jalkaansa ;D
    Ainakin meillä se pöllii kaikki talouden villasukat alta aikayksikön :D

    Heiiii, lisäsin sut myös haasteen saajaksi, eikun muistelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehe..no sittenhän siun pitääki keskittyy vain pinkkeihin villiksiin :D ja kiitoksia, miepäs alanki muistelemaan..

      Poista

Kiitos kommentistasi :)