perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kahdeksan..

Sain Miss Bubble's lifestyle blogista haasteen, jonka tarkoituksena on kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestä.

Pikkasen olen näitä muutellut viimeaikoina niin muutimpa tämänkin haasteen kulkua hitusen eli
seuraa kahdeksan koottua mokaa meikäläisen elämässä.

YKSI:

Tapahtui taannoin: Kävimmä jätskillä terassilla*juhuuuu*
meikäläinenkin pääsi kuin pääsikin terassille.
Söimmä jäätelöt ja kaikessa tyytyväisyydessä himaan.
Arsessa tuntuu oudolle, mutta en jää miettimään asiaa sen kummemmin.
Seuraavan vessakäynnin yhteydessä huomaan, että "ulla-maijan palttoon" sisässä roikalehtaa jäätelöpaperit.
Pikainen tsekkaus paljasti että housun taskuissani oli reikä ja paperi oli päässyt persevakooni kaiketi sen kautta.
Kysyn vielä seuraavan kerran varmistaakseni, ett en kai minä tosiaan ole alapäälläni sitä jäätelöä syönyt?? XD


KAKSI:

Tämä sattui tässä männä aikoina.
Päätän palkita perheeni illalla paistamalla pannaria iltapalaksi.
Löin tarvikkeet kulhoon,sekoitus,turvotus ja taikina pellille ja uuniin.
Naama kiinni uunin kyljessä ihmettelin, että miski ei kohoa, kunnes salamana mieleeni välähti.
MULTA UNOHTUI JAUHOT!
Perhe oli onnellinen sokeri munakkaastaan, yeah right!


KOLME:

Istumme ystävä pariskuntamme kanssa keittiössä kahvipöydässä.
Pyörittelen siinä maitotölkkiä ja ihailen uutta lehmäkuosia.
Kohta kovaan ääneen kailotan kaikille:
"tää lehmä on varmaan tyttölehmä koska tällä on niin pitkät ripset"

Tuli hetken hiljaisuus ja perässä seurasi naurun remakka..
en ymmärtänyt ennekuin seuraavana päivänä mille kaikki nauroivat.


NELJÄ:

Ostin pikkujouluihin uudet ihanat stilettikorko saappaat.
Nooooh..pikkujoulut meni ja minä myhäilin tyytyväisenä saappaissani.
Eräs juopottelu reissu kävimme kuskimme luona vessassa enne kauppaan menoa.
Minä tietty ne ihanat korot jalassa menin sinne vessaan. Tein tarpeet ja kaikki hyvin..eikun kauppaan.
Ihmettelin kaupassa kun kengistä ei kuulunutkaan sellanen tasainen kopse lattialla vaan toisesta kengästä kuului erilainen ääni.
Herra mehtäläinen räjähti nauramaan siideri hyllyllä ihan täyteen räkäpaskanauruun.
Meikäläisen stiletti koroissa roikkuu kaverini vessan lattiakaivon ritilä.
jessss..olisin voinu vajota maan alle!
Toisaalta kaipa ne lumikenkinäkin olisi toimineet..
VIISI:

Menemme ravintolaan..
Tilaan pihvin..
Tarjoilija kysyy: "millaisena haluat pihvin"..
Katon häntä tyhmänä ja totean"öööö..tapettuna"
ja taas kaikki nauraa :D

KUUSI:

Joku vuosi sitten kävin hammaslääkärissä.
Sinänsä ihmeellistä siellä ei ollut.
Puin asiallisesti siniset muovipussit jalkaani kenkien suojaksi ja kävin hammas tarkastuksessa ja sillä siisti. Pois pyöräillessä ihmettelin miksi ihmiset kyttää minua kun halpaa makkaraa.
Kolmen kisan jälkeen tajusin, että mulla on se siniset suojatossut edelleen jalassa..




SEITSEMÄN:

Olin takavuosina eläinkaupassa töissä.
Nainen halusi ostaa kissalleen harjan josta olisi helppo pidellä kiinni..
meikäläinen siinä sitten alkoi markkinoida käteenveto rukkasta.
"tämä tästä käteen ja sitten vaan vetelemään. Tää on aivan ihana koska voi koko kämmenen mitalla hinkata ja kaikki  ylimääränen jää kiinni käteen" Nainen onneksi ymmärsi yskän ja nauroimme molemmat ihan kipeenä asialle vähän aikaa. kaupat tuli ja molemmilla hyvä mieli XD

Kuva TÄÄLTÄ!

KAHDEKSAN:

Tämä ei sattunut minulle, mutta ihan pakko on kertoa, että osataan se minun ystävä piirissäkin.
Vein ystäväni kantis kapakkaani kun hän täytti 18 vuotta. 
Sutkautuksille altis blondi kun oli valmensin hänet etukäteen, että "koita nyt sit olla "aikuinen", että eivät heti ala papereita kyselemään.
Niinhän me mentiin sitten siihen tiskille ja ystäväni totesi baari mikolle kovaan ääneen:
"yksi olut.....JÄILLÄ" jep jep jep..no paperit näytettiin sit sen siliän tien XD

Kuva TÄÄLTÄ!

Haastan seuraavat blogin pitäjät myös tunnustamaan noloja tilanteitaan:


Rentouttavaa viikonloppua kaikille!
Toivottelen myös uusia lukijoita tervetulleeksi sekalaiseen seurakuntaan. Toivottavasti viihdytte!

45 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. tässä vaan 8 julkaisukelpoisinta..niitä kelvottomia onki sitten yx 80 00000000

      Poista
  2. Melkoiset sattumukset, täällä sai nauraa vedet silmissä, kiitos sadepäivän piristyksestä!

    VastaaPoista
  3. Haha! Kiitosta vaan, että ripsarit on nyt pitkin poskia :D

    VastaaPoista
  4. :D Käteenveto rukkanen on varmasti ihan hyvä keksintö... :D

    VastaaPoista
  5. Arpajaisvoitto saapui ;D ;D KIITOS

    VastaaPoista
  6. Heheh :D :D On sulle kyllä sattunut :D :D

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtava postaus! XD Kiva lukea että jollekin muullekin on tapahtunut kaikenlaista. Itse olen kanssa sellainen mokailun mestari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana kuulla, että on olemassa myös kohtalotovereita XD

      Poista
  8. Kiitos, mahtavia juttuja, hihittelin niille töissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tsot tsot..eikös sitä töissä pitäs töitä tehdä??kiva jos viihdytti..

      Poista
  9. Hih...:DD AInahan sitä sattuu ja tapahtuu...:DD

    VastaaPoista
  10. hihhihh!! toi lattiakaivo korossa oli ihan huippu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo ja se ei ollu sit mitenkään erityisen puhdas ritilä..

      Poista
  11. Hauskoja juttuja on sattunut. Sai taas nauraa hytkyä ;D

    VastaaPoista
  12. Tääpäs olikin hauskaa luettavaa! Itekseni täällä hekottelin! Kyllä on sattumuksia monenlaisia, mutta sulla tuntuu olevan myös kertojanlahjoja.

    VastaaPoista
  13. Ai kauheeta, mää nauroin niin, että piti ensin ottaa sitä kaalimatojen kaupasta ostetun näköistä astamapiippuani :D Aivan mahtava haaste, tartun tähän suurella innolla ja hartaudella, mahtavaa :D

    VastaaPoista
  14. Hah! :DD Paras oli tuo vessanritilä! :D
    Minun pittää iha miettiä nuita omia pahimpia juttuja! :D Teen tämän vknlopun aikkaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. arvaa oliko koko kummun osula kuolla nauruun kun siellähän tuo sattu :D

      Poista
  15. En kyllä tajua miten joku ei huomaa vessanritilää kengässään, hervotonta :D

    nimimerkillä "eräs joka myös tilasi oluen jäillä"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heehe..no eihän sitä pikku siidereissään viiti koko ajan kattoa jalkoihisa ;)

      Poista
  16. Ihania! =)
    Mä aloin miettii, et mitä mä kehtaisin edes tunnustaa... kämmäily altis kun olen. En varmaa mitään. ;D

    VastaaPoista
  17. LÖysinpä taas ihanan minulle uuden blogin :)

    VastaaPoista
  18. Kyllä nauratti kun luin tunnustksesi! Jälkeenpäin nolotkin tilanteet naurattaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niimpä..ja onneksi naurattaa. tuo vessaritilä kyllä nolotti siinä määrin, että ihan sellasella hysteerisellä nauru itkulla kuittasin koko homman jo silloin XD

      Poista
  19. Haha! Mulla on kuva kaverista, jossa hänen korossa on kiinni baarivessan ritilä :D Iiyy :DD
    Kiitos Sulle että muistit minua <3

    VastaaPoista
  20. Oi, kiitos makeista nauruista! Tuo nelonen oli ehkä kaikkien aikojen paras xD

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)