torstai 16. toukokuuta 2013

Sawotta maskotti

Lupasin teille niitä sawottaeväitä esitelmiöidessäni tehdä ihan oman postauksen ite sawotta hommista.
Kuvatkin on otettu jo aikoja sitten, mutta koska nyt meidän työmaalle on ilmestyny useampi näitä maskotteja, päätin tehdä tänkin alta pois.

Saanko esitellä..
SARVIJAAKKO




On kyllä sitten harvinaisen liioitellut sarvet tuolla ötökällä.
Ihan innoissani ollu näiden kanssa, koska edelliset sarvijaakot olen nähny joskus lapsena.
Tämä lentävä pörriäinen on pariin kertaan visiteerannu meillä tuvankin puolella. :D

On se jännä miten "lapsuuden ötököistä" voikin olla innoissaan, vaikka samaan aikaan se saa selkäpiin kananlihalle.

Meillä tosiaankin tässä kevään mittaan aina jos päivä sallii pyritään tekemään halkoja omista maastoista.

Tässä yhden päivän urakka saunapuita.


Näitä röykkiöitä kun on pari kolome ni hyvin pärjää talaven.
Nyt pilikottiin viime talvena kaatuneita puita..hyvin kerkee vähä tervasrosonen mänty kuivahtaa jo ensi kesäksi.

Mutta nää koivut onki ihan toinen juttu.


Näitäkin on jo useempi erä tuolla valmiina, mutta nämähän tulevat vasta(riippuen kesän ja syksyn sateista) mahdollisesti jo ensi talveksi eli 2014-2015 tai sitä seuraavaksi talveksi.

Jestas miten epäkiitollisen kiitollista hommaa.

Kyllä nimittäin monet hiet saapi heittää ennen kun nää omaa nassua tuvassa lämmittää.

Työkaluna meillä se useaan kertaa kuuluteltu mehtämönkijä,tukkikärri ja halkokone, joka on miun hallinnassa ihan täysin :D


Ostettiin vuos sitten kesällä tommonen ryobi agrimarketista ja ollaan oltu tyytyväisiä.
Ihan riittävästi jaksaa pilikettä tehä,riittävän paksuistaki pölleistä.
Meikäläinen siis aina seistä tukottaa tuossa peräkärryn perässä tuolla koneella pilikkomassa, millon en oo mättämässä valmiita kilkkeitä pinoon tahi liiteriin.
Kätevää..

22 kommenttia:

  1. Samoissa tunnelmissa täälläkin on aikaa kulutettu...ny¨t välillä ottaa päähän, mutta kyllä se vaan talvella on mukavaa nauttia takkatulesta...:)

    VastaaPoista
  2. Onko tuo ötökkä LENTÄVÄ?!!?!?! Hyi perkelev*ttusaatana!! :D

    VastaaPoista
  3. Ei kasvisruualla tollasta montaa päivää jaksa! Kaameat viikset!
    Se tapetti oli muistaakseni k-raudasta..ihan valmis tollanen teksti..otin "kotitestaukseen" käyn ehkä hakees lisää :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no sillä lailla. tarttee käydä oma k-marketin tarjonta kattomassa myöskin ;)

      Poista
  4. Meillon samat hommat ja lemmikit myös ;) alakaa olla valmista täällä, mie jouvan jo risuja hakettamaan. Jos ei isäntä keksi jostain taas lisää puita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meil ei ihan vielä mutta erittäin hyvällä mallilla ja voiton puolella XD

      Poista
  5. ÄYK!!!! siis tommottinen ja LENTÄÄ????
    Wattu!
    Mulle riittää ne tavalliset pörriäisetkin, tänään en meinannut saada yhtä mehulaista (mikälie kimalainen karvapallukka) pois Lillasta ja toista varastosta! Mikä hiivatti niitä sisälle ajoi????
    Olis ulkona pörisemässä!

    On siinä kalikka poikineen ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haaha..siun pitäs oikeest tulla meillä käymään..olisit kun lissu in wonderland ku täällä on vaikka mitä sellasta mitä ei todellakaan kaupungissa näe XD

      Poista
  6. Onpas sarvijaakolla komiat sarvet:-)

    VastaaPoista
  7. Onpahan erikoinen ötökkä!
    Mä varmaan pyörtyisin järkytyksestä kun tuollainen tulisi vastaan =D
    Jotenkin idyllistä kun polttopuut tehdään omasta metsästä :)
    Me vaan hurautetaan Bauhaussiin ja lastataan auto pienellä määrällä puuta =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehe..no tällästä tää täällä :D ja sen jaakon ihan oikee nimi on sarvijaakko XD

      Poista
  8. Hyi yök mikä ötökkä!!! Minä niin kammoan kaikkia tollaisia sarvisöröttäjiä. Meidän perheen miehillä on aina hauskaa kun minä kiljuen juoksen pitkin pihaa karkuun kaikkia ötököitä. =) Tuo klapihomma on kyllä niin tuttua huttua myös täällä, kirjaimellisesti aika puisevaa hommaa! XD Tosin talvella puulämmitys on ihan parasta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin on. meillähän ei ole muuta lämmitysmuotoa. paitti kylppärissä lattialämmitys, mutta ei edes pattereita pidetä päällä talvella, joten muutaman kalikan saa tosiaan tehdä :D

      Poista
  9. Enmpä oo tuollaista ötökkää koskaan nähnyt livenä... Hyi, mikä otus!!

    VastaaPoista
  10. Mulla tuli tuota ötökkää katsoessa joku ihme dejavu eli varmaankin oon kans penskana törmännyt moiseen..
    En kyllä pistäis pahakseni vaikkei enää kohdattaisi.. :D

    VastaaPoista
  11. Iyyy, hui sentään noita ötököitä! Ainoa haitta kesässä!
    BTW blogissani on arvonta, tervetuloa osallistumaan, kun sulla on ollut valtavan hyvä onni viime aikoina ;)

    VastaaPoista
  12. Puusavotalla noihin jaakkoihin aina törmää. Tuolla yksilöllä on kyllä komeat sarvet!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)