tiistai 17. marraskuuta 2015

Marraskuun sny paketti!

Sain tänään käsiini tämän kuukauden sny paketin ja kylläpäs aiheutti kiljureaktioita.

Siis voi vide. mikä ihana paketti.

Katellaanko pidemmittä puheitta..


Ihana minions jumppapussi. Tämä tulee aiheuttamaan meidän perheen lapsukaisissa varmasti riitatilanteita, joten päätin pitää pussukan ihan vain itselläni neulepussukkana. Siinä kulkee kätevästi isompikin neuletyö. ja pussi on kuitenkin sen verran napakka, että ei tarvitse pelätä neuleen purkautumista, likaantumista tai muuta sellasta.


Ihania perhosia joissa on takana väriä vaihtavat valot. Tuossa taustalla näkyy heijastinlankaa joka tuli myös tarpeeseen.


Ohjeet kolmeen erilaiseen päähineeseen. kaikki menee ehdottomasti testiin heti kun saan ensin tikuteltua yhdet lapaset ja yhden huivin loppuun. Käteviä ja helposti muokattavia malleja vaikka minkä kokoiseen päähän.


Peräti kahdeksan(!) kerää aivan ihanaa dropsin babymerino lankaa. Voi jippii kun nämä kaivelin tuosta minions pussista niin hymy oli kyllä loppupäivälle taattu.

Ajattelinkin neuloa näistä langoista itselleni raitapaidan. Värit ovat sen verran herkullisia ja sointuuvat hienosti keskenään.

Tässä vielä paketti kokonaisuudessaan..


Parini kyseli kortissa, että onko minulla toiveita ensikuun suhteen. 
Kovasti kiinnostaisi tuo illuusioneuleen opettelu..sitä kun en ole vielä kokeillut.
myös kaikenlaiset neuvot ja vinkit intarsian suhteen ovat erittäin tervetulleita.

Kiitos parilleni oikein kovasti aivan mielettömästä sny paketista. piristi kovasti melko hiton paskaa kuukauttani. :) KIITOS!

7 kommenttia:

  1. Ai, melkein näen silmissäni kun kaivat noita pussista :D Hieno paketti. Saat aikaan noista vaikka mitä kivaa. Tämäkin kuukausi, kuten edellinen, on ollut synkkää ja tuhruista.

    VastaaPoista
  2. Ohhoh, onpa paketti! <3
    Taatusti piristi :-)

    VastaaPoista
  3. Voi että, miten ihan piristys päivään ja siitä on iloa pitkään! Alkaa oikein sormet syyhyämään, kun miettii, mitä kaikkea kivaa noista voisi tehdä :) Teilläkö on noin paljon lunta?! Tampereella ei ole saatu edes vielä ensilunta maahan... P.S. Marraskuu tuppaa olemaan täälläkin aina se kaikista nihkein ja mollivoittoisin kuukausi. Onneksi pian on joulu! ;)

    VastaaPoista
  4. Perhoset ja heijastinlanka oli ajatuksena marraskuun teemaan valoa pimeyteen. Lankaa voi vaikka laittaa pipoihin, niin saa heijastusta liikenteeseen. Tuo illuusioneule on itsellekin vieras alue, että täytyy vähän perehtyä asiaan. Ihanaa lunta uudemmassa tekstissä, tuo myös valoa tähän pimeään aikaan.
    T. SNYsi

    VastaaPoista
  5. Hieno paketti ja upeita lankoja. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)