perjantai 18. syyskuuta 2015

Syksyn ensimmäinen sny paketti!

Ihanaa, mahtavaa, uppeeta.. se on tiällä..oli jo toissailtana.
Nimittäin miun tämän syksyn ihka eka snyy paketti.

Pakettihan sisälsi vaikka ja mitä ihanaa!!!


Tavaraa oli ihan hurjat määrät.
Kaksi ihanaa teeman mukaista taikapalloa täynnä kaikkea pientä ja ihanaa ja pallojen ulkopuolella vielä' lisäksikin.

Katsotaanko mitä kaikkea paketissa oli:


* Eläinmitta. voi kuinka söötti ja just tarpeeseen entinen levisi käteen kuin jokisen eväät. silä rikkinäisellä voinki heittää vaikka veslintua tämän tullessa.
*Liitutaulutarroja eri muodoissa. Näille on aina käyttöä. ihania!
*Kaksi tsi pientä tupsu konetta. Kiitos! Näillä meinasin tehdä pikkujoulu korvikset itselleni ;)


*Aivan ihana kestokassi. Voi nämä suloisuudet muistuttaa miuta miun rakkaista minimehtäläisistä. Oikean värsiä siipiäkin oli näillä enkeleillä. oikein luonteen persoosia kuvaavia.
*Kolme erikokoista palmikkokoukkua. Tälläisiäkään minulla ei ennestään ollut. palmikkopuikko kyllä löytyi, mutta nämä ovat ihan uusia tuttavuuksia. Netistä jo etsinkin videon miten näitä käytetään.
*Ihania kierrosluku mittareita. ja jälleen kreivin aikaan. puikoilla villapusero projekti johon tarvitsen useamman kierroslukumittarin. Tuommoisia roikkumalleja miulla ei myöskään ollut aikaisemmin. Ovatko ne parini itse tuunaamia? oikein kauniita joka tapauksessa.


*10 ihanaa puista kukka nappia. eihän näitä raaski käyttää.
*itse tehtyinä kaksi kivaa neulottua pöllöä. Näihin liimasin taakse magneetit ja nyt ne koristavat jääkaapin ovea. Kiitos. rakastan pöllöjä!
*10 värikästä hakaneulaa, viisi muumitikkaria..näistä riidelty jo moneen kertaan, että kuka syö ja minkä.. :D 
*Kulta Katriinan tummapaahto kahvipaketti. tätä ei liene tarvitse kahviaddiktin edes kommentoida.
*Dermosilin käsija jalka voide.
*Kaksi kerää arne & carlos lankaa

Lisäksi paketissa oli ohje arne & carlos nalleen ja kortti. 
Niille kävi pikkuisen ohraisesti.. jätin ne keittiönpöydälle ja mies leivinuunia sytyttäessään sitten keräili ylimääräistä paperia sytykkeeksi. Hään sitten epähuomiossa nakkas nekin uuniin.

Kyllä vähän sai isäntä korvanamia, mutta nyt naurattaa :D
onneksi nappasin ohjeen talteen tietokoneelle..

Iso kiitos snyylleni paketista.
Paketti oli selkeästi ajatuksella koottu ja ilmottautumislomake on tavattu huolellisesti.
ei liene epäselvää kenellä se paras snyy onkaan tällä kierroksella :)


11 kommenttia:

  1. hienoa, että onnistuin paketin kanssa. olen jo ehtinyt hätäillä, et menikö metsään kokoaminen, kun ajatuksia oli useampi ja toteutus sitten jäi vähän viime tippaan.
    T. SNYsi

    VastaaPoista
  2. Oho, onpas todellakin mahtava paketti heti ekana! Mitähän kierros tuokaan vielä sulle tullessaan....

    VastaaPoista
  3. Mahtava aloitus syksyn kierrokselle.

    VastaaPoista
  4. Kylläpä eräs onkin keksinyt hienoja tavaroita. Enpä monia noista ole tiennyt olevankaan! Onnea hienosta paketista :)

    VastaaPoista
  5. Siis on tuo kyllä aivan uskomaton paketti. Omaani edelleen odottelen... kateellisena täällä, myönnän. =D
    Ja mä saan sen... pää käännetty. Jipii!!!!

    VastaaPoista
  6. Upea paketti, onnea siitä
    Ai minkä meni mies tekemään, aina ne kerviivätkin :)

    VastaaPoista
  7. Ihan mieletön paketti!:) Harvoin näkee noin kivoja.

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Ja minun on pakko tuunata samallalailla oma kerroslukumittari.. Minun 'sammakko kerroslukumittari' jumittaa 69 ja 70 välissä. Oma luku tulee 69 jälkeen XD. Yhyy, minun paras mittari :'(

      Poista

Kiitos kommentistasi :)