sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivänä

On onni, että meidän mineillä on mahtava isä.
Niin rakastettu, toimelias, hauska ja rakastava.


Meidän herran isänpäivä alkoi minien taikomalla(emäntä vähä avusti) herkkuaamupalaa.
Tietenkin iskän lemppareilla.


Meidän iskä on kova syömään salmiakkia.
Joten kakuksi tehtiin jo tavaksi tullutta salmiakkihyytelökakkua.
Tapa siinä mielessä, että isi saa tätä syntymäpäivinään, nimipäivinään ja isänpäivänä.
Eikä kuulema kyllästy tähän ikinä.


Aamupalalla isi nautiskeli myöskin valkosipulimetvursti voileipiä kera kurkun ja juuston.



Pari iso mukillista kahvia ja muistamisten kahtelua lapsukaisilta.
Keskimmäinen mini vastasi taiteellisesta annista tänä vuonna ja taiteili ihanan kortin.
Selvästi tuossa kaikki elementit mitkä on isimiehien mieleen:
autoja,
jalkapalloja
pitsaa
(naisia) 
hahahaha


Lisäksi isi sai pussillisen pollyrocks namuja jotka sitten kimppaan syötiin kaikki peiton alla maaten samassa sängyssä :D
Sellainen oli meidän isänpäivän aamu.
Mites se teillä on vietetty??

Ihanaa isänpäivän iltaa teille kaikille!

14 kommenttia:

  1. Tälläinen salmiakki hyytelökakku onkin ihan uusi tuttavuus, pitäisi varmaan oikein testata ja maistella miltä sellainen maistuu. Hyvältä näytti kakku ja muutoinkin hyvä aamupala! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ohjetta ooen säveltäny oman maun mukaan joten voisin sen postata ensi viikon aikana jos haluat hyväksi havaittua ohjetta kokeilla..

      Poista
  2. Mukavaa isänpäivän iltaa sinne peiton alle :)

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköinen kakku, laita vaan reseptiä jakoon. :) Meillä oli kaikki lapset ja tyttärenpoika kylässä, ihana isänpäivä oli siis myös täällä.

    VastaaPoista
  4. Meillä kun kaikki toi pakollinen oli ohi, mä sain päähän että nyt vois lähtee kirpparille.. viitsisitkö..pliiis.. mä tahooon.. :D kyl mä sit pääsin :))

    VastaaPoista
  5. Ihanat tarjoilut ja mikä kakku!
    Meillä isä sai aamupalan lisäksi Suklaapuodista hankittuja erikoissuklaata, JoJon tekemäni kortin ja paljon pusuja ja haleja.
    Hän osti itselleen pyörän, joten muuta lahjaa ei toivonut :)

    VastaaPoista
  6. Voi kun suloinen tuo kortti :)

    Pikkurinsessat soitti faijalle, eli siis isopapalleen, onnittelupuhelun ja kun kaikki kolme kuorossa huusi(!) "hyvää isänpäivää" se kuului meille kaikille huonessa olijoille :D ja himpun verran nauratti!

    VastaaPoista
  7. ihana isinpäivä teillä...tai siis aamu!
    Tuo kortti ON ihana...pistä jemmaan...:)

    VastaaPoista
  8. Meillä on isänpäivä samalla kyläilypäivä, kun käydään tervehtimässä vanhempia. Upea kakku!

    VastaaPoista
  9. Oi kun symmpiksiä niin lasten askartelut. :)
    Salmiakki kakku kuullostaa aivan huipulle, oletko kertonut jo ohjeen täällä? Voi olla että mennyt minulta ohi. :(
    Iloa päivääsi!

    VastaaPoista
  10. Täällä isinpäivä meni meleko normisti! Moppoosa rassas koko päivän ja illalla syöttiin tortilloja! :)

    VastaaPoista
  11. Täällä isinpäivä meni meleko normisti! Moppoosa rassas koko päivän ja illalla syöttiin tortilloja! :)

    VastaaPoista
  12. Meillä myös isiä hemmoteltiin lasten kanssa niin, että sai nukkua pitkään, kaffet ja ruoat tietty valmiina ja pari pakettiakin...lasten tekemät jutut on kyllä aina ihanimpia! :) Teilläkin ollut ihana hemmottelupäivä isillä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)