keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kyllä suomessa yritystä löytyy XD

Poliisi tiedottaa:Murtovaras vei mustikat pakkasesta!

Etelä-Savon poliisilaitoksen mukaan mies murtautui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kahteen kesäasuntoon.
Ensimmäinen murtokohde sijaitsi Parikkalan Tarnalan kylässä. Mies varasti kesäasunnosta mukaansa omaisuutta, jonka hän pakkasi ajettavan ruohonleikkurin kyytiin.
Mies ajoi yön pimeydessä murtosaaliinsa kanssa noin kymmenen kilometrin matkan Kesälahden Rajavaaraan. Tässä vaiheessa häneltä loppui polttoaine. Ruohonleikkuri sai jäädä, ja mies päätti murtautua vielä toiseen kesäasuntoon. Tästä murtokohteesta hän otti mukaansa niin ikään runsaasti erinäistä irtainta omaisuutta.


Matka jatkui varastetulla puutarhatraktorilla, jonka vetämään peräkärryyn hän latasi anastamansa omaisuuden. Murtosaaliin joukossa oli myös pakkasesta anastetut mustikat. Mies jäi lopulta kiinni, kun ohikulkijat huomasivat hänen nukahtaneen yhdistelmänsä päälle tien varteen.
Poliisipartio kävi hakemassa nukkuvan varkaan talteen.
Mies myönsi kuulustelussa tekonsa. Anastettu omaisuus saatiin lähes kokonaan takaisin, mutta mustikat varas oli ehtinyt pistellä omaan suuhunsa. 

Kuva stara.fi
 Ihan pikkasenko repesin..siinä on ollu pojalla yritystä :D
haahaahaa

25 kommenttia:

  1. Eeeeeehheehheeee, tää on hyvä :D Kyllähän nyt raskaan työn päälle häätyy ruokalevot tempaista! Tuo viritys on kyllä aikamoinen, täytyy hattua nostaa, että tyyppi on viitsinyt lähteä jalkapatikalla murtokeikalle ja kehitellyt itselleen noin hienot kulkupelit. Eihän sitä nyt viitsi arvotavaraa paikoilleenkaan jättää, kun on kerta löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nimenoman..vielä rosvonnu tuosta kalleimmasta päästä. huomaa rappuharha..mikä jälleen myynti arvo!!!

      Poista
  2. Juuri näin! :D Hehe! Alkoholilla ei varmaan ollut osuutta asiaan, kun varas löytyi lopulta nukkumasta yhdistelmänsä päältä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei tietenkään..joku taoarikollinen halusi kaiketi valtion hotelliin taas talveksi XD

      Poista
  3. hahahahahaah! Ei helv* Onneksi nukahti. Ajatella millainen letka sillä olisi ollut perässään, jos olisi vielä pari kylää edemmäs joutanut. Alkoholilla ei varmaankaan ollut osuutta asiaan. ;DDD

    Illan korvamadoksi tuntuu tulevan "hiljaa, hiljaa hiivitään, me kaardemumman yössä.."

    VastaaPoista
  4. Takana tosi tylsä päivä iltavuoroineen mutta tää pelasti päivän.Isäntäkin nauroi ääneen kun huikkasin sen katsomaan tätä.

    VastaaPoista
  5. No jess, hyvä meininki. Siitä lavalta, kun hänet on herätelty, niin heti on varmasti poliisi tehnyt suupielistä havainnon, että jahas, nyt sitä onkin oltu näköjään oikein mustikkavarkaissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehehehe..siis oikeesti miuta vaan jaksaa tuo viritelmä naurattaa. on se ollu mahtava meno tuolla pelillä..ja tuo rojumäärä*HoHoHo*

      Poista
  6. Onneks meidän mökki on saares!
    - veneen varastaminen vois olla hankalaa, sellasen missä olis lautta hinaukses :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no elähän manaile..tiedä kuka sieltä tekee keikan vaikkapa kanootilla XD

      Poista
  7. Meitin isäntä tuumas, että se on varmaan juonu jonkun tyrnisopat.... ;D
    Mut juman kekka miten se on tuon letkan saanu edes liikkumaa, leikkuriki sielä perällä ihan pystyssä. Ois kiva tietää mitä kaikkee tuossa kuormassa oikee on, tuo harja on varmaa ollu työntöapuna tai jotain. ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heeheehee..no joo..niillä siun tyrnisopillas varmaan ei kykenis tuommosiin :D

      Poista
  8. Ja muutes, felixin ketsupitki on lähteny mukaa, tossa traktorin rapakaaren päällä pullo tönöttää. Raukalla ollu vähä näläkäki. ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mie kanssa katoin tuota, jotta onhan ollu pojalla varastamisen tuska.

      Poista
  9. Tuohan näyttää ihan just sellaislta systeemeiltä joita muksut hiekkalaatikolla väsää niistä muovileluista :)
    Tais kaveri oikeesti tahtoa pakkasia pakoon lämpimään kortteeriin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no aijjjaaaa XD meinki pienimmät osais järjestelmällisemmin pakata kamoja kyytiin :P

      Poista
  10. Olisin kyllä halunnut nähdä tuon kasan liikenteessä =D. No, taitaapa poika poloinen päästä talveksi lämpimään selliin, ei tarvitse pakkasessa tienvarressa nukkua =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oishan siinä saattanu pikkasen silmiään hierasta jos tuollanen ois liikenteessä vastaan tullu :D

      Poista
  11. :D Tuo kuva on kyllä huippu!! :D

    VastaaPoista
  12. Ja että mustikoita! No eihän sille mitään voi, jos nälkä yllättää! :D

    VastaaPoista
  13. Kyllä on ollut yritystä :D Tuosta harjastakin olisi varmaan saanut kirpparilla 20 senttiä :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)