lauantai 5. lokakuuta 2013

Hirvihommia ja mieliala sukkaa..

Meillä oli torstaina ihan huippupäivä koirien kanssa.


Kaksi koiraa kävi hirvihihommilla vähän treenaamassa vasaporukan haukkumista.
Niin ylypiänä sitten kumpainenki saivat liata meikäläisen uuden karheet matot jotka ostin Pepiltä.
Hippasen harmitti kun eivät kerinneet kun viikon olla lattialla, mutta lähtihän nuo puhtaaksi kuitenkin..

Takasin asiaan.

Ensin vetäs illi aamutuimaan neljän tunnin haukkusession sen vasaporukan kanssa.


Sitten kun illillä loppu jaksat niin laitettiin Vompatti vasaporukat perään joita hään sitten jakso viel parisen tuntia paukutella menemään, ennenkun ne elukat päätti lähtee ravilenkille kylän pinnoille :D

Kyllä kelepas illin taas käydä mamman petivaatteet sotkemassa.


Vaan eipä tuota oikeen tuosta poiskaan raaskinu ajaa.
Meillä kun koirat saavat sisätiloissa vierailla vain onnistuneiden metsästys/treenausreissujen päätteeksi.
Tyhjän haraamisesta ei meillä palkita..

Sain samaisena torstaina valmiiksi vaihteeksi pitkävartiset naisten sukat.


Sukkien varsi on aina oikeaa ja langat meikäläisen jämävarantoja.
Värityksestä tuli kiva.
Samaten tuo varsiosa on sopivan napakka joten teen vielä useammat tällä malilla olevia sukkasia..

Puikot:3
Menekki:160g
Lankana:mm. novitaa,dropsia,tshetland woolia




Pengoin muutes tällä viikolla navettaa ja sen kätkösitä löyty seitsemän kansiota akuankkoja..
Oliskohan joku kiinnostunu noista.

kahella kympillä irtois tuo koko läjä..


Muksaa lauantai iltaa kaikille..
Meikäläinen alkaa selamaan muiden blogeja..


10 kommenttia:

  1. Kyllä on tyytyväisen näköisiä karvakuonoja :)
    Ovat palkkansa varmasti ansainneet.
    Taas sä oot ihanat, hauskan näköiset sukat kutonut, ei voi kuin ihailla sun kädentaitoja!
    Mukavaa viikonlopun jatkoa :)

    VastaaPoista
  2. Tuo on kylllä oikeaa koiranelämään, kun pääsee hirviä ajamaan ja sitten omistajan sänkyyn nukkumaan. Koiranelämää. Ovat kyllä tyytyväisen näköisiä ja sietää ollakin.

    VastaaPoista
  3. Onnee koirille ja omistajille!!! samanlailla meilläki mennään sänkyyn kun tullaan metästä ja katotaan mua,että et voi sanoa mitään.Nyt täällä on neljän kuukauden ikänen koira innolla oottaan hirven perään pääsyä...vanhemmat haukkuu kuulemma karhua,joka asuu tossa melkein pirtin nurkalla..mutta ei uskalla vielä päästää...astan emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oih..onnittelut pikkuisesta perheenlisästä. pennut ON ihania..niissä on sitä jotain :P

      Poista
  4. Kyllä huomaa koirista, että ovat kovassa työssä olleet...:))

    VastaaPoista
  5. Reippaat koirat ja kiva, että saivat mieluisan palkinnonkin!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)