keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Perhosten piinaama..

Ennenkuin menen tuohon otsikkoon niin haluan näyttää teille uuden ihanan naulakon jonka voitin jo parisen kuukautta sitten sulaa suklaata ja kaatuneita kahveja blogin arvonnassa..


Sain valita Sara`s housesta vapaa valintaisen tuotteen ja päädyimme herra mehtäläisen kanssa valitsemaan uuden naulakon eteiseen.

Pikkasen pätkästiin reunoista naulakkoa jotta mahtui tuohon seinälle..

On se vaan HIENO..tykkään ihan sikana.

Kiitos vielä Mashalle joka mahdollisti meille tämän upeuden..


Ja sitten otsikkoon..

synnäriltä kotiutussani huomasin perhosten olevan meikäläisestä erityisen kiinnostuneita.
Alkuunhan se oli ihan mukavaa kun perhosia pörräsi joka puolella. 
Yksikin päätti tarttua varpaaseeni ja kulki mukana postilaatikolle ja takaisin varpaassani.
Sit kun tälläsiä isoja alko liitelemään kohti suorastaan agressiivisesti miutakin alko pelottamaan.

Tämä onneton roikkui kuistilla oikein odottamassa, jotta millon emäntä naamansa ulos laittaa niin hyökkäsi kirjaimellisesti päälle. Ensin luulin sitä ihan oikeasti lepakoksi koska perhonen on melko kookas..


Kyseessä on haapaperhonen jonka surmaksi sattui herra mehtäläisen jalkapohja. 
Sen verran ehjänä kuitenkin säilyi että laitettiin se nuppineulalla keittiön verhoon kiinni.
Siitä koosat vielä sen verran, että yksi ruutu tuossa meidän verhossa on n.7mm x 7 mm eli melkosen iso otus kyseessä.

ja syykin noiden liitäjien outoon käytökseen on selvinnyt..
meikäläisen rintamaito saa nuo ihan sekasin..kauhulla odottelen millon yöperhoset päättävät tulla sisälle ja alkaavat piristämään meikäläisen muutenkin melko vilkasta yötä. :D
Laskin tässä, että meillä ollaan minin kanssa tissi hommilla n.8 tuntia vuorokaudessa vähintään :)

Ihanaa heinäkuun alkua kaikille!

31 kommenttia:

  1. Mahtavaa tissittelyä teille! Onhan se niin helppoo ja valmista ruokaa :)
    - aika outoja on noi perhoset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii..eipä tässä kyllä tekemisen puute ainakaan tule XD ja ainahan voi tissitellä jos alkaa pitkästyttää :D

      Poista
  2. Hih, vai perhosia ihan riesaksi. Nyt varmaan kannattaa alkaa harrastaa perhosten keräilyä... oma houkutin saada niitä harvinaisiakin. ;P Tai jos se ei innosta kokeiles laittaa maitoa vähän vaiks lautaselle ja itestä kauemmas, jos se veis perhoset sitte sillee sopivalle etäisyydelle.

    Voi tuohan on pientä tissittelyä.... meillä kun juniorin kans oli ongelmallista edes suihkuu päästä ja yötki nukku tisu suussa. Oli pakko heti ku mahollista alkaa antaa velliä iltasin, että sai edes osan yöstä nukuttua. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en tiiä millä ilveellä mie saan nuo perhosetpois miun kimpusta..tarttee kaiketi kokeilla sitä lautas hommelia.

      ja mitä tissi hommille tulee niin eilen meni rikki 13 tunnin raja..sit kun vielä tuo vuos ja 6 kk pyörii jaloissa tekemässä pahpjaan ja opettelemassa kaiken mualiman kolttosia mm. lipastojen päällä kävelyä ni voin kertoo jotta kädet on aikas täynnä :D

      Poista
  3. Enpä oo ikinä kuullukaan ! Mä oon ihan perhosfriikki, mut toi vois kyl ahistaa jos ne päälle hyökkäilevät ;)
    Iloisia imetyshetkiä teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo siis miekitykkään perhosista tosi paljon, mutta lkaa olla suorastaan ahdistavaa tollanen :P

      Poista
  4. Hieno on naulakko! Meilläkin vielä tissitellään, se on ihan tyttären lempihommaa :)
    Tosin toivoisin kyllä joskus saavani nukkua kokonaisen yön, mutta vielä ei ole näkynyt, prinsessahan nukkuukin vielä keskellä ja tissiä pitää saada :D
    1-vuotias osaa sanoa kolme sanaakin: äiti, isi ja tissi. Siinäpä ne tärkeimmät :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heeheehee..sillä lailla. meillä myös nukutaan kolmen kimpassa vauvelin kanssa ja onhan se imettäminen ihan mukavaa..tosin yöt olis kyllä kiva nukkuakkin kun mut lapset huolehtii äidin kiireellisyydestä näin päiväs aikaan :D

      Poista
  5. Tosi nätti naulakko! Piti heti klikata nettikauppaan tutkimaan valikoimaa mitä muuta sieltä löytyy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) käy ihmeessä kurkkimassa. ihania juttuja vaiks kuinka paljon :)

      Poista
  6. Hyvää tissittelyn jatkoa kera perhosten! Upea on tuo perhonen joka nyt verhoa koristaa.

    VastaaPoista
  7. Perhoset(kin) tykkää sinusta...:))

    VastaaPoista
  8. Voi voi, mulla on niin noita tissittelyhetkiä ikävä :) Vaikka eipä siinä paljoa muuta sitten ehtinytkään tehdä kuin maata kyljellään soffalla, ihania aikoja kerta kaikkiaan!
    Sä taidat tuoksua niiden perhosten mielestä hyvältä.
    Varo vaan, ettet huomaa niitä pian kasoittain paidan alla ;)

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo..siks mie olenki sisällä suurimman osan ajasta..kyljellään...sohvalla :D

      Poista
  9. Mielettömän upea tuo naulakko

    VastaaPoista
  10. Nätti on naulakko :)
    Perhospuutarhurithan tarjoavat perhosille lisäravinteena mm. sokeroitua vettä, ja äidinmaitohan on myös käsittääkseni melkoisen makeaa, niin että nyt sä olet kävelevä jääkaappi niin omalle pienokaiselle kuin kulmakunnan perhosillekkin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no näin on..kävin tossa laittelemassa pyykkejä ni jo oli taas kolome kiinni miussa perhana..kuvan sai joten siitä seuraavassa postauksessa ;)

      Poista
  11. Hieno naulakko tosiaan. Voisit perustaa perhosbaarin ;D

    VastaaPoista
  12. VOi mahotonta, eipä oo muhun perhoset hyökkäilly vaikka yhteensä 5 v elämästäni oon imettäny.. olis saattanu perhosintoilu vähän hiipuakkin, varsinkin yöperhoset on aika yöks.
    ihana naulakkokin sulla.
    Nauti nyt siitä vauvelista, tää vaan kadehtii täällä, sulla on semmonen ihana tuhisija siellä.. ihanaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. koko ajan nautitaan niin täysin rinnoin kun vaan suinkin. on se vaan niin iana <3

      Poista
  13. No jopas jotakin!! Sun täytyy ruveta kauppaamaan maitoasi perhosten saalistajille :)) Tiä kuin paljon maksais desistä jos sillä saisivat kokoelmansa täydennystä :))

    En ole ennen kuullutkaan agressiivisista perhosista :) Ite niitä toivoo kukkiinsa!
    JA ihkua vauva aikaa teille!!
    PS:kiva kun tykkäsitte...farkut iski munkin tajuntaani :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä ihan sikana siitä paketista. ne farkut on kyllä ylikylän hienoimmat.

      vielä tätä myymään..jos yhtä huonosti makssavat kun sairaalat ni voin kertoo, jotta ei ou bisnes :P

      Poista
  14. Ihana naulakko!! Toivottavasti perhospiina on vähän hellittänyt :DD Sulle ois haaste mun blogissa :)

    VastaaPoista
  15. Perhoset osaa olla pelottaviakin :/ Liian läheistä tuttavuutta en minäkään kaipaa.
    Tsemppiä arkeen!

    VastaaPoista
  16. Tuo naulakko on niin hieno,hyvin valitsitte palkinnon! :)

    Hih, vai on perhoset rintamaidon perään,tuota en ollut aiemmin tiennytkään! :D
    Ihanaa vauva- aikaa sinne. ♥♥

    VastaaPoista
  17. Itse en ole laskenut tunneissa paljonko meillä menee vuorokaudessa tissi hommissa :) toki se vielä tuntuu vaihtelevan aika paljon päivittäin. Tänään tuntuu taas neidillä olevan tissipäivä... Tuntuu ettei muuta ennätäkkään :D

    VastaaPoista
  18. Minä luulen että haapaperhoset ovat tietyn värin perään. Yks kesä päälläni oli punainen pusakka niin haapis kiersi alinomaan ympärilläni istunen milloin olkapäällä, milloin selässä.
    Aivan ihana naulakko.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)