torstai 21. maaliskuuta 2013

Valio Onni

Saimme mahdollisuuden Buzzadorien kautta päästä testaamaan valio onni tuoteperheen puuroja ja vellejä jotka on tarkoitettu perheen pienimmille.


Kampanja oli hitusen erilainen kuin aikaisemmin.
Meille lähetettiin kotiin s-ryhmien 20€ lahjakortti jolla saimme itse ostaa Onni tuotteita, kun aikaisemmin tuotteet on lähetetty suoraan kotiin.


Valio Onni tuoteperheeseen kuuluu 5 erilaista velliä jotka on tarkoitettu alken 4-5kk.lapsille.

Vellit sopivat miedon koostumuksensa vuoksi hyvin ensivelleiksi jotka voi tarvittaessa laimentaa vaikka äidinmaidonkorvikkeella tai rintamaidolla kuten minä aikanani tein.

Meillä vellit on ollut kertosuosikkeja oikeastaan koko ajan molemmilla lapsilla.

Ne sopivat hyvin aamu,-väli,-ja iltapalaksi tai miksei myös päiväruuan korvikkeeksi.

Meillä vellejä käytettin lähinnä aamu ja iltavellinä. Erilaisina hätäapu ratkaisuina reissuissa tai silloin kun lapsi on kipeä eikä kiinteä ruoka maistu.

Valion onni velleihin ei ole lisätty sokeria,suolaa eikä lisä,-tai väriaineita.
Vellit ovat heti käyttövalmiita ja ne on valmistettu kotimaisesta maidosta.

Meillä suosikki vellinä on ollut molemmilla mineillä peruna-porkkana ja neljä viljan velli. Niin nytkin.


Valio onni tuoteperheeseen kuuluu myös viisi erilaista heti käyttövalmista puuroa. 
Puurot on tarkoitettu alkaen 5-8kk perheen pienimmille.
Kaikki muut tuli kokeiltua paitsi vadelma-mustikka koska en löytänyt sitä mistään kaupasta.

Mielestäni puurot soveltuvat erittäin hyvin juurikin mukaan matkoille tai välipalaksi.
Rakenteeltaan puuro on helposti syötävää ja meillä menee parhaiten hedelmäsoseen kera.

Kaiken kaikkiaan Valio onni tuotteiden kokeileminen oli mukavaa.
Meillä tosin jatkossakin syödään puuro hiutaleena eikä onni puuroina. Puurot ovat mielestäni todella kalliita. 2dl tetra maksaa paikasta riippuen noin 90cent-1,20€. Reilulla eurolla kun taas keittelee hiutalepuuroa ison satsin.

Lisää valio onni tuotteista voit lukea TÄÄLTÄ!
...................................................................
Olen siis Buzzadori. Kiinnostaisiko sinuakin päästä mukaan buzzaamaan erilaisia tuotteita??

Olen sitä mieltä että sinunkin tulisi olla Buzzador!
Buzzadorina saat mahdollisuuden päästä testaamaan uusia tuotteita ja palveluita ilmaiseksi, sekä kertoa ystävillesi niistä. Useimmissa kampanjoissa myös ystäväsi saavat mahdollisuuden päästä osallistumaan tuotteiden ja palveluiden testaamiseen.
Se kuinka nopeasti pääset ensimmäiseen kampanjaan mukaan, riippuu siitä kuinka hyvin sovit kampanjan kohderyhmään, jonka asiakas on määrittänyt.
Kun sovit kampanjan kohderyhmään, saat tietoa kampanjasta sähköpostitse. Sitten pääset valitsemaan haluatko osallistua kampanjaan, vai etkö halua.
Seuraa tätä linkkiä rekisteröityäksesi Buzzadoriksi (minun käyttäjänimi on camotar):
<a href=https://www.buzzador.com/buzzador/index.php?file=u-signup&lang=FI&refstr=camotar>https://www.buzzador.com/buzzador/index.php?file=u-signup&lang=FI&refstr=camotar</a> 

Voit myös lähettää sähköpostiviestin:  Finland camotar  osoitteeseen register@buzzador.com tai lähettämällä tekstiviestin:  Buzzador camotar  numeroon +4560991000 saadaksesi kirjautumistiedot välittömästi. Ensimmäisellä kirjautumiskerralla pääset viimeistelemään käyttäjäprofiilisi, jolloin pystymme valikoimaan sinulle sopivia kampanjoita.
Jos haluat tietää enemmän mitä Buzzadorina oleminnen tarkoittaa, voit lukea lisää täältä:
<a href=http://www.buzzador.com/fi?refstr=camotar>http://www.buzzador.com/fi?refstr=camotar</a>

Itse olen testannut tähän mennessä buzzadorina mm.

*Surf pyykinpesuainetta
*Dove suihkusaippuaa
*Doven hiustenhoitoainetta
*Piltti lastepuurojauhetta
*Belvita breakfast aamupalakeksejä
*Möllerin pikkukalat omega-valmistetta 
*Valion Onni Pikkulasten puuroja ja vellejä

Lisää Buzzadorina olemisesta voit lukea TÄÄLTÄ!

4 kommenttia:

  1. Meillä on sama buzzaus tehtynä. Pitäisi vaan vielä tehdä postaus aiheesta. Ovat kyllä reissussa tosi hyviä, mutta juuri tuon hinnan vuoksi jäävät kyllä vastaisuudessa kauppaan ja hiutalepuuroa meilläkin syödään. En tiedä menetittekö mitään, kun vadelma mustikkaa ei löytynyt. Jostain syystä meidän poika ei piitannut siitä ollenkaan, vaikka muut maistuivat kyllä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kohtahan se alkaa aika raja paukkua umpeen tässä buzzauksessa..joten hopi hopi :) mie myös tuota hinta politiikkaa ihmettelen. vai liekkö s-ryhmä yli hinnoitellut itsensä??

      Poista
  2. Kiva että pääsitte testaan =)

    VastaaPoista
  3. Sinullahan on kokemusta monista tuotteista !

    Kiitos taas kauniista kommentista ♥
    Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua !

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)