lauantai 16. marraskuuta 2013

Muisto vain..

Eilen oli Niin jouluinen fiilis kun aamulla sato maan valakoseks..


Miusta on ihan parahutta kävellä liiteriin puun hakuun kun lunta on maassa.
Tai no joka vuos se alkaa kyllä tossa helmikuussa jo pahasti tökkimään :D
Mutta näistä ekoista lumista tulee aina niin hyvä fiilis.


Meidän aataminaikunen puunkatokoppa on jotensakkin nostalginen.
Herra mehtäläisen pappa on siiten ite väsäilly tollasen kantokahvanki.

Vanaha kun taivas mutta toimiva.


Tosiaan, eilen näytti velä kuulkaas aika hyvältä tuo lumimäärä siinä yhen aikaan.


Kaks tuntia tuosta maa oli jo ihan entisensä.
hyi ja yök. märkää on taas ja joulumieli tipotiessään.
Laitettiin takasin aittaan kaikki koristeetki jotka eilen sisään raahasin.

Tilauksesta tein pienelle vastasyntyneelle setin.

Ihanan nopeeta neulottavaa ja kivaa vaihtelua nyt kun sukkabuumi on vallannu meikäläisen.
Kolmessa viikossa olen yli 30 työtä saattanut valmiiksi, mutta kun ei täällä voi esitellä niitä. Menee lahjansaajien yllärit ihan hukkaan XD


Pikkuvauvan setti:

Malli:Oma
Puikot:3
Lanka:Kotikulta baby lanka, väri:minttu
Menekki:yhteensä 60g tupsuineen.

Että semmottista tällä erää.
Me jatketaan sisällä kökötystä penskojen kanssa.
Herra mehtäläinen jahtaa hirviä tässä mein ympäristössä niin saatiin ulukona liikkumiskielto varmuuden välttämiseksi.
Kia noita oranssiliivisiä tyyppejä seurata ihan livenä tosta olkkarin ikkunasta :D

28 kommenttia:

  1. Täällä oli myös eilen aamulla valkoinen maa, joka sitten hävis kuitenkin kiitos ihanan vesisateen. Yleensä inhoan talavea, mutta kyllä nyt sais ees sen 10cm sitä valakosta tuossa maanpinnassa olla, että pääsis kunnolla jouluttamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mie olen ihan samaa mieltä. ois elämä paljon helpompaa. ei kulkeentus roskat, valosuus lisääntys jne.

      Poista
  2. OI !!! Ei meillä ollu lunta eilen ...eikä tänäänkään, mutta aurinko paistaa nyt :) Mukavaa viikonloppua sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei meillä vaan aurinko paista ei.. :( puhalla se tänne ;)

      Poista
  3. Kiva kun hetken saitte nauttia valkoisesta maasta, täällä Helsingissä sitä saa varmaan odotella pitkään. Esittele joululahjatyöt sitten joulun jälkeen :) oisi kiva nähdä mitä olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. enköhän mie jouunjälkeen heti ala julkaista niitä juttujani. ja muutamista tiedän jotta eivät malta aattoon odottaa pakettien aukomistaan niin kaiketi heti julkasen jotain jos lahjan saajakin sisältönsä tietää ;)

      Poista
  4. Oi tulipa jouluinen fiilis:-) Meillä täällä +10 ja arska paistaa!

    VastaaPoista
  5. Ensilumi ON aina ihanaa koskahan me tänne se saadaan...:)
    Meillä poika 3. tehnyt koulussa tuollaisen puunkantojutun, mutta se painaa tyhjänäkin niin vietävästi, että minä en sillä kyllä puita sisälle sais...:))

    VastaaPoista
  6. Ihana puunkanto koppa.

    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  7. Teillähän tuli sitten paljon lunta eilen, ei vaan täällä tullut...muutama rätti vaan leijaili. Voihan hurja miten ahkera oot ollu, mulla ei synny mitään, ei vaan suju nyt oikein mikään. En oikein tiedä mihin nää päivät soljuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehe..joutavalla jottain. ja miulla se on tuo kutominen.

      Poista
  8. Epistä, ku teillä on jo käyny tuo talvi muutamaan kertaan... meillä ei vielä kertaakaan, höh!
    Sulonen setti sielä väsätty. Mä vaan alotan ja alotan kaikkea... hih, sittepä valamistuu kerralla palijo. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mie laitan kyllä ilomielin seuraavax sen teille tulemaan ;)

      Poista
  9. Lunta minäkin odotan jo hartaasti. Kyllästyttää hiekkamäärä, jota koirapojat kantaa sisälle. Niin ja pimeys; paikallislehdessä kertoivat, että meilläpäin kulkee niin karhu(ja), susia kuin ilveksiäkin. Onpahan jännitystä aamulenkeillä tuolla pilkkopimeällä tiellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehe..saamoja petoja on täälläkin suunnalla aina sillon tällön nähtävissä.

      Poista
  10. Voi kun meillekin tulisi lunta vähän. Tämä synkkä ja musta maisema on niin nähty :)

    VastaaPoista
  11. Persseestä tää pimmeys! YÖK!
    Tänään tuulikin vielä kaiken hyvän lisäks sen verran, jotta hyvä ku pystyssä pysy..!

    VastaaPoista
  12. Mä tuun kohta sinne teille hakemaan sitä joulufiilistä :D
    Täällä kun on aina vaan lumelle liian lämmintä.
    Ja niin pimeetä ja harmaata ja ankeeta että!
    Jos/kun se ensilumi saadaan, niin mä meen pihalle tanssahtelemaan :)

    VastaaPoista
  13. Kauniita jouluisia kuvia ja hyvännäköinen vauvansetti.

    VastaaPoista
  14. Lunta kaipaillan täälläkin. Tenavat on kiukkuisia kun pihalla ei oo tarpeeks tekemistä ja sillon kiristyy myös mun pinna. :)
    Ihania juttuja oot kutonu pienelle. Ja hurjan paljon muutenkin! Mä en eläissäni sais tehtyä 30 käsityötä. :)
    Toivottavasti saatte hirvipaistia!

    VastaaPoista
  15. Kiva kun löysit blogiini,niin minäkin löysin tänne!! Ihanuuksia ja hauskoja juttuja, me like! Lukijaksi siis ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)