keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Välipohjasta pelastettuja osa:"särkyvät"

Meillähän on käynnissä melekosen massiivinen yläkerran rakentaminen.
Kaikki puretaan ja tehdään uudelleen aasta aameneen.

Välipohjaa tyhjentäessä puruista ja turpeesta eteen tupsahteli aarteita kerta toisensa jälkeen, tässä niistä muutamia..


Riihimäen lasin arpa on heitetty maljakko.
TÄYSIN virheetön yksilö..
arvatkaapa pompinko tasajalkaa??

Maljakon oikea nimihän on "noppa" ja sen on suunnitellut Erkkitapio Siiroinen.
Maljakko on 70-luvun alkupuolen tuotantoa ja sitä löytyy mm.keltaisena,punaisena ja vihreänä.


Toinen ihanuus on tämä aivan valtavan ihana lasten kahvikuppi.

Voi miten pieni ja kaunis se onkaan ja käsimaalattu..


2€ kolikko ihan verokkina tossa, että jos antas koostakäsityksen. ei edes desilitraa ole tuon suloisuuden vetoisuus :)

Arabiaa pelastettiin myös melekonen määrä ja näitä kuppeja enemmänkin..osa virheettömiä osassa joku pieni rikama..Tässä joka tapauksessa yksi niistä.


Meille itelle heräsi myös ajatus laitella välipohjaan purujen sekaan seuraaville sukupolville tavaraa ja ajattelin kirjoittaa sekaan käsin kirjeen.

Ajatuksena oli laittaa nykypäivän lehtiä, muumimuki(ihan vain siksi että sen arvo nousee koko ajan ja on nykypäivää), tupakkiaski jne..Tästä tulossa postausta jossain vaiheessa..

Ootteko te ikinä tehneet remontin yhteydessä ns:"aika kapsyleitä" johon säilötte esineitä tulevia jälkipolvia ajatellen??


54 kommenttia:

  1. Ohhoh, miksei meidänkin välipohjasta vois tipahtaa tuollaisia. :D Meillä on taidettu tehdä nuo isot rempat jo ennen meitä, joten joku muu onnellinen on nuo löydöt jo tehnyt. Höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehe..eiku uuden "vanhan"talon ostoon siis...tiedä mitä sieltä välipohjasta putkahtaakaan..

      Poista
  2. Mulla pönöttää just tossa pöydällä edessä punainen noppa (äidiltä lainassa määrittelemättömän ajan)jota aattelin vähän kuvailla! :D
    hianoja löytöjä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aikas kiva juttu..mie kylä tykkään tuosta kuutiosta ihan höperönä.

      Poista
  3. Ihania aarteita löysit! Aika kiva tapa säilöä tuleville sukupolville tällaisia nyt ajankohtaisia tavaroita kuten muumimuki ym.
    Minulla on tuo noppa punaisena. Olen nähnyt myös keltaisen. Arvossaan ovat, ehkäpä tunnetuimpia Siiroisen esineistä.
    Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia. Noppa on tosiaankin hieno. livenä en ennen tätä olut nähnytkään ja tosiaan hintaviahan ne ovat..jospa kävis tuuri ja löytäs vaikka navetan ylisiltä noita lisää,tuskimpa sentään XD

      Poista
  4. Voi mitä löytöjä! Eipä niistä olisi etukäteen työn alkaessa varmaan osannut edes haaveilla.
    Meillä aikoinaan ramontissa löytyi seinänväli puruista sota-aikana puhdetöinä tehty upea puukon tuppi, myö puukko oli tallella. Voi, miten sen tekijä, silloin jo vanha mies, ilahtui, kun sai aarteensa takaisin. Sitä oli etsitty kissojen ja koirien kanssa aikoinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin..kyllähän se tiedossa oli, että sieltä saattaa löytyä vaikka sun mitä, mutta ihania ylläreitä ollu yllä kaikki!

      Poista
  5. No huhhuh, mitä ihanuuksia! Maljakko erityisesti :)

    VastaaPoista
  6. No ihan on oikeus ja kohtuus että aarteita löytyy,on se remppaaminen niin ankaraa puuhaa vaikka lopputulos onkin sitten tietty tosi jees:)Ihania,ihania juttuja olet sieltä kaivellut,kiva idea laittaa sinne takaisin tän ajan jutskia!

    Ihanat perhoset kuvien laidoissa,kuin sä sen teit???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. picmonkeyllä mie aina nää kuvat pienennän ja sit jos oikein viitsin ni laittelen jotain extra jutskia piristykseksi..www.picmonkey.com

      Poista
  7. Ihania aarteita! Kiva idea laittaa aarteita myös seuraaville :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii mieki ajattelin ku oli niin kiva itekkin löytää ;)

      Poista
  8. Voi miten ihania löytöjä. Kyllä minäkin remppaa tekisin jos tuollaisia löytyisi :)

    VastaaPoista
  9. Mahtavia aarteita löysitte ja kiva idea laittaa itsekin jotain tuleville sukupolville jemmaan.:)

    VastaaPoista
  10. Siis puruista kaikki nuo?!?! Ihmeellistä! :D Kukas talossa ennen asui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on herra mehtäläisen sukutila eli miun appiukon mummo ja pappa on alunpitäen tämän rakentanu..

      Poista
  11. Mahtavia aarteita! Onkohan laittaja arvannut maljakon arvoa aikanaan, ehkäpä. :) Minä en ole välipohjalöytöjä tehnyt, mutta tuossa pihallamme oleva vanha talo saattaapi sisältää vielä kaikenlaisia aarteita, kun vain pääsee pudonnutta kellaria tutkimaan. :)

    Mukavaa Juhannuksen odotusta remontin keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii in..sitä ei ikuna arvaakkaan mitä ihanuuksia sieltä voikaan löytyä. eikun aarteen etsintä iloa teille jahka se projekti on ajankohtainen :)

      Poista
  12. Voi miten ihania löytöjä, ja vielä omasta talosta.

    VastaaPoista
  13. Mahtavia aarteita ja miten mahtava ajatus laittaa seuraavaa remonttisukupolvea varten aikakapseli :) Vanhojen muumimukien hinnat on niin pilvissä, että jos minimehtäläiset jatkavat tilan pitoa niin saavat remontin sillä mukin hinnalla jo melkein maksettua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tai sit kun itelle iskee perseaukisuus niin alkaa miettiä lattian tuhoamista XD heehe.."tuohon mie sen laitoin.."

      Poista
  14. Vau, mitkä löydöt!
    Kannattasko laittaa joku muistitikku tai jotain kanssa jemmaan (johon vaikka kuvia)...tai tiijä sitten tekeeks sillä sitten tulevaisuudessa enää mitään ;D

    VastaaPoista
  15. Voi mitä aarteita, kannattikin hiukan pomppia ;) Oikein mukavaa juhannuksen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
  16. Oih mitä aarteita! :) ne selvästi ajatuksella sinne talletettu. Lapsuuden kodin rempassa laitoimme paikallislehden, savonsanomat, maaseuduntulevaisuuden, valokuvia, kirjeen ja jotain pientä tavaramuistoa meistä. :) ehkäpä joitain silloisia markkojakin. :)

    VastaaPoista
  17. Mitä ihmettä, miten tuollainen voi olla edes mahdollista??!! Oli varmaan tosi hauskaa nuo löytää.

    Pahoittelut, en ole vielä saanut arpajaisvoittoasi viimeisen työviikon kiireiden takia postiin, mutta asia on kyllä mielessä ja tulossa varmasti ihan lähiaikoina!

    VastaaPoista
  18. NO OHHO mitä onkin löytynyt...mäkin olisin pomppinnut tasajalkaa ja loikkinnut kuin hirvi :)
    Me kun edellisessä asunnossa tehtiin remonttia laitettiin omat nimemme ja päivämäärä sinne seinän väliin, mutta tavaraa ei olla jemmattu !!!
    Tuo maljakko oli kyllä super löytö...Ihanaa JUHANNUSTA !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nuo kädenjäletkin olis kiva laittaa ihan jo siksi että evoluutiohan kasvattaa ihamistä koko ajan :) ja huippua juhannusta teillekkin..

      Poista
  19. O-ho :)
    Teillähän tipahtelee aarteita melkein taivaalta!
    Hmm... Mitäköhän mahtaapi löytyä muista rakenteista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hirttä sieltä löytyy :D ja sammalta ja purua ja lisää kaikkee kivaa.....toivon mukaan XD

      Poista
  20. Waude mitä löyöjä!
    Mökkiä rakentaessani isäni laittoi perustuksien sekaan päivän lehden, viisi markkaa ja vielä jotai muuta mitä en muista. Tämä tapahtui siis 70-luvun alussa.

    VastaaPoista
  21. Mahtavia aarteita sieltä löytyy!Aurinkoista ja koivuntuoksuista juhannusta teille!

    VastaaPoista
  22. Voi juku mitä aarteita. Tuollaisia olis jännittävä löytää. *silmäilee mietteliäänä vaarin talon kattoja ja lattioita ja etsiskelee moottorisahaa*

    Jännittävää, jos laitatte tämän päivän aarteita tilalle kera kirjeen. Loistava ajatus. Hykerryttävää olisi nähdä tulevaisuuteen, että kuka sitten löytää ja mitä ajattelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuota minäki ajattelin, että eihän sitä tiedä pelastaako muumimukin itse rahapulassaan kymmenen vuoden päästä repimällä lattian auki vaiko sadan vuoden päästä kenties joku lapsenlapsista tekee löytöjä :D

      Poista
  23. No jo on aarteet todella, kuka lie sinne piilottanut astiansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mie tuolla aikasemmin jo mainitsin jotta tää tila on herra mehtäläisen isän mummun ja papan rakentama eli ihan suvunomia tavaroita ovat ;)

      Poista
  24. Ihania aarteita!! Ja ihana idea laittaa jotain myös seuraaville sukupolville :)

    VastaaPoista
  25. Vau, onpa löytöjä, ei muuta kuin hyvä kiertoon! :) Onnea myös uudesta tulokkaasta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)